Haastattelussa Hanus


Vapersilla on ilo esitellä seuraava haastateltava. Hanus-nimimerkillä esiintyvä mystinen foorumin ilopilleri tunnetaan parhaiten juuri julkaistusta H-atty –atomisaattoristaan. Hanus on kuitenkin muutakin kuin hämärässä työskentelevä maaninen höyrymaailman Pelle Peloton.

Asetimme Hanuksen Vapersin piinapenkkiin vastailemaan sekä toimituksen että lukijoiden esittämiin kiperiin kysymyksiin:

Nimi? Hannu Penttinen
Ikä? 31v vielä muutaman päivän.
Koulutus? Sähkövoimatekniikan perustutkinto.
Työ? Vuoropäällikkö Helsingin junavarikolla.
Harrastukset? Monia mille ei tahdo löytyä aikaa, mutta frisbeegolfia yritän päästä pelailemaan kerran viikkoon.
Lempiruoka/juoma? Mikään ei voita kunnon pihviä ja lasillista savunmakuista viskiä.
Kauanko höyrytellyt? 2012 helmikuun alusta
Ensimmäinen höyrylaite? 510-T aloituspakkaus Libertyltä
Nykyinen lempilaite? Swan mod + H-Atty
DSC_8498_zpsf054c77c
Kerrotko hieman höyryhistoriastasi, mistä sait kipinän ostaa ensimmäisen laitteesi, miten nopeasti se vaihtui seuraavaan?

Vaihdoin toimenkuvaa töissä tammikuussa 2012 ja sain uuden kollegan sitä myötä. Hän oli höyrytellyt EGO:lla tuolloin jo seitsemän kuukautta. Olin kyllä aikaisemminkin nähnyt höyryttimiä, mutta silloin syttyi lopullinen kipinä.
Ei siinä kauan mennyt kun tutustuin esavuke-foorumiin, Lava V1 oli kovassa huudossa sillon ja pidin sitä kalliina.
Löysin sitten DIY-ketjun uskomattomine boxmodeineen ja siitä se sitten lähti. Olisiko pari-kolme kuukautta 510-T setin jälkeen tullut osat ja ensimmäinen oma bokxmodi tulilla.

Olet aktiivinen foorumihahmo, jolla on kokemusta jo useista kymmenistä ellei sadoista laitteista. Teet nykyään myös itse höyryttelytuotteita, ensimmäisenä näistä koko suomen ihastuttanut H-atty. Onko höyryttely sinulle keino pysyä irti tupakasta, onko se harrastus vai onko se nykyään jo työ?

En ole koskaan ollut niinkään riippuvainen tupakasta vaan itse nikotiinista. Pysyin helposti erossa tupakasta nuuskan, nikotiinipurkan yms. avulla.
Höyryskene tempaisi mut kyllä mukaan heti alkumetreiltä. Loistava porukka foorumeilla ja miiteissä. Rajattomat mahdollisuudet hifistellä putkilla, atoilla, setupeilla, nesteillä yms. Tälläisen pienen materialistin unelmaharrastus. Lisäksi tykkään tehdä paljon käsilläni. Siksipä ei ainakaan tässä vaiheessa tämä ole tuntunut työltä. Eli harrastus.

Mikä sai sinut lähtemään mukaan tähän erittäin kilpailutettuun alaan?

En oikeastaan ollut suunnitellut asiaa juurikaan. Joskus 2012-2013 vuodenvaihteessa haaveilin omasta nettikaupasta, mutta juuri kovan kilpailun takia sysäsin idean.
H-Atty oikeastaan myi itse itsensä. Ensin tein vain itselle, sitten parille kaverille. Sana vaan levisi ja kohta multa kyseltiin sitä jo ulkomailta asti. Silloin ajattelin, että no *erkele pistetään toiminimi pystyyn ja katsotaan mitä se tuo tullessaan.

Käsitääkseni sorvia ei ole pyöritelty ennen höyryttelyä, mitä kävi mielessä ensimmäisenä kun oma sorvi saapui ja se oli käyttövalmiina?

No olin minä sorvannut ammattikoulussa n. 15 vuotta sitten. Siellä oli n. kuukauden kurssi missä myös tutustuttiin sorviin. Mutta kieltämättä pari päivää meni ihmetellessä, että mitäköhän milläkin terällä olisi edes tarkoitus tehdä.

Montakoko tuntia vietit/vietät sorvin ääressä viikoittain?

Vaihtelevasti, ihan miten perhe ja päivätyöt sallivat. Ennen toisia vapefestejä tuli melkein asuttua kaksi viikkoa sorvin ääressä.

Uskotko/toivotko, että voit joskus jättää päivätyösi ja heittäytyä kokopäiväiseksi höyrysepäksi?

Sanotaan vaikka niin, että ei minua harmittaisi jos voisin tällaisella työllä, mikä on lähellä sydäntä elättää itseni ja perheeni.

DSC_8850 Julkaisit ensimmäisen varsinaisen H-atty-sarjan aivan hiljattain. Miltä nyt tuntuu?

No tällä hetkellä taas ihan normaalilta, mutta kun lista aukesi ja näin kuinka nopeasti se täyttyi ja kuinka nopeasti hylly tyhjeni jälleenmyyjältäkin, niin olihan se ihan uskomatonta. Ja että ihmiset ajoivat satoja kilometrejä saadakseen H-Attyn, huh huh! Ei voi kun sanoa kiitos kaikille! Jos joku niin tämä motivoi jatkamaan!

H-atty on aiheuttanut aikamoista eripuraa eräällä brittiläisellä foorumilla. Miten sinä modaajana ja ihmisenä olet kokenut hyökkäävän arvostelun? Tuliko missään vaiheessa fiilis että ”antaa olla, en tee”? Onko kritiikki alentanut arvostusta omaan luomukseen, vai tuliko asiasta ennemminkin kiukku saada entistä parempi tuote aikaan?

No tuskin tuollaiset nyt hyvältä tuntuu kenestäkään. Mutta osasin jotain tuon suuntaista odottaakin, mutta en nyt ihan tuossa mittakaavassa.
”Antaa olla” fiilistä ei kyllä tullut missään vaiheessa. En ole niin herkkä, että antaisin tuollaisen vaikuttaa. Tietenkään en pysty miellyttämään kaikkia se on varma. Ja jos ei kestä kritiikkiä, niin on varmaan aika turha tällaiseen lähteä.

En näe omaa H-Attyä kopiona. Mutta en kiellä, etteikö esim. Foggattin tai Hellfiren näkeminen olisi vaikuttanut H-Attyn syntyyn, mutta sekin vaikutus on lähinnä kosmeettiseen puoleen. Lähdin rakentamaan omaa unelma-atoa ja H-Atty on juuri sitä minkä perässä olin alunperinkin. Se on oma luomukseni sanokoot muut mitä tahansa. Tuote puhukoot puolestaan ja jokainen vetäkööt siitä omat mielipiteensä ja heillä on siihen täysi oikeus.

Jos saisit aloittaa koko projektin alusta niin mitä muuttaisit?

Jaa-a, tuskin mitään. H-Atty on tällä hetkellä juuri sitä mitä lähdin tavoittelemaan.

Mitä voimme tulevaisuudessa odottaa Garage of Creationsilta? Koska tulee H-putki?

Tulevaisuudessa tulen keskittymään H-Attyn muunneltavuuteen. H-Attyn modulaarinen rakenne mahdollistaa melkein rajattomat mahdollisuudet muunnella sitä.

Putkea ei ainakaan tällä hetkellä ole suunnitelmissa. Pientä puhetta on ollut erään toisen suomalaisen modaajan kanssa yhteistyöstä hybridin osalta. Mutta tästäkään ei ole mitään vielä lyöty lukkoon.

Swan+H-attyn protoversio

Swan+H-attyn protoversio

Loppuun vielä muutama sekalainen kysymys Vapers-foorumin jäseniltä:

Seuraatko höyryttelyyn liittyvää politiikkaa EU:n tai Suomen tasolla? Mitä ajatuksia viimeaikaiset ehdotukset/päätökset/suunnitelmat ovat herättäneet?

Pakko tunnustaa, että en juurikaan ole seurannut. Mitä nyt olen kuullut ja joissain keskusteluissa lukenut. Olen todella laiska lukemaan mitään virallisia tekstejä.

Muistan sinun tekemät muoviset boximodit vuosien takaa, tuntuuko että rumasta ankanpoikasesta on nyt tullut prinssi H-attyn myötä?

Ei, boxmodit oli ihan asia erikseen. Enkä silloin osannut edes haaveilla mistään tällaisesta. H-Attyn kehitys lähti liikkeelle lähinnä 2012-2013 vuodenvaihteessa kun olin turhautunut siihen, että markkinat eivät tarjonneet mitään mielenkiintoista. Suomalaisen juntin tavoin kun jotain ei ole, niin se on tehtävä itse. Lopputarinan jo tiedättekin. 😉

Miellyttävin miittisi ja kohokohta sieltä?

Jokainen miitti missä ole käynyt on ollut mukava. Mistään ei ole jäänyt pahoja muistoja. Eikä mitään varsinaista kohokohtaa ole. Parasta on nähdä iloiset ilmeet kun ihmiset voittivat mahtavia palkintoja festeillä.

Miten perhe on suhtautunut uuteen bisnesseikkailuun?

Todella hyvin, ihan perheen pienin mukaan lukien. Ihan alkuun nyt luonnollisesti oltiin hieman sillä asenteella, että ”taas noita rahanreikiä lisää”. Mutta kun siitä kehittyi harrastus ja nyt jo työkin, niin sitä mukaan on myös kannustus kasvanut. Ei voi muuta kuin kiittää perhettä, lähipiiriä kuin kavereitakin kannustuksesta ja siitä, että olen saanut viettää lukemattomia tunteja kirjaimellisesti sorvin ääressä.

Mikä on vaposkenen seuraava ”the big thing?”

Jos tietäisin tuohon kysymykseen vastauksen, niin saisitte lukea siitä ensimmäisenä foorumilta ja FB sivuiltani. 😀

Mikä on viimeisin hankkimasi modi taikka ato joka on todella säväyttänyt?

Atoista ei ole pitkään aikaan säväyttänyt mikään. Modeista Swan ja Chi_You kuuluu omaan kärkipäähän. Mutta suurimmat sävärit on varmasti antanut Onn1:n tekemä piippu. Se kaveri on ihan uskomaton käsistään.

MIkä on tarina pvc:n ja kaasunaamarin takana?

Se ensimmäinen PVC-pallopukuavatar itse asiassa löytyi kun googletin jotain nasevaa kuvaa erääseen foorumikeskusteluun jossa eräs käyttäjä jotain minulle piikkitteli. Kun löysin kuvan, niin nauroin sille varmaan 20min vedet silmissä ja vaimokekin tuli kerran jo kysymään, että olenko mä polttanut pilveä tai jotain. Siitä se ajatus sitten lähti.
JS-1422
Miksi olet aina ilman paitaa?

En mä aina ilman paitaa ole. Se vaatii alkoholia ja yleisön.

Kiitos haastattelusta! Haluaisitko vielä lähettää terveisesi Vapersin lukijoille?

Koskaan ei tiedä mitä elämä tuo tullessaan. Pitäkää haaveista ja unelmista kiinni! Jos joskus tulee mahdollisuus sellainen toteuttaa, niin tarttukaa siihen ehdottomasti! Ja muistakaa, että elämä ei ole aina niin vakavaa 🙂 Hyvää loppukesää kaikille!

Vapers kiittää Hanusta haastattelusta ja Vapersin loistavaa höyry-yhteisöä kutkuttavista kysymyksistä!

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.