Kun unelma romahtaa


Eu:n tulevaa tupakkadirektiiviä käsitellään parlamentin täysistunnossa 8.10.2013, jolloin sen kohtalosta ja siihen tehdyistä lisäyksistä äänestetään. Direktiiviin sisältyy myös höyryttimien luokitteleminen lääketuotteeksi (18 artikla).

Lääkehyväksyntää höyryttimille ovat olleet vaatimassa mm. lopeta tupakointi- ja syöpäjärjestöt suureen ääneen vetoamalla vähäiseen määrään tutkimustuloksia ja yleiseen epätietoisuuteen niiden sisältämistä aineista. Myöskin on paheksuttu höyryttimien käytön muistuttava liikaa tupakointia.

Tietoisuus höyryttimistä alkoi yleistyä vuonna 2010 ja vuotta 2011 pidetään yleisesti niiden läpimurtona tupakoitsijoiden keskuudessa. Lisäksi laitteet ovat kehittyneet lähes viikottain paremmiksi tuottaen miellyttävämmän höyryttelykokemuksen käyttäjälle kuin aikaisemmat laitteet. Tämä laitteiden yleistyminen ja teknisten ominaisuuksien parantuminen on saanut paatuneemmatkin, vuosikymmeniä tupakoineet, tupakoitsijat löytämään itselleen sopivan laite- ja nesteyhdistelmän, jonka avulla he ovat vaihtaneet tupakoinnin höyryttelyyn.

Palataanpa ajassa hieman takaisin.

Vuonna 2008 ASH (Action on Smoking & Health) UK esitti toiveensa yrityksille, että he kehittäisivät laitteen, josta käyttäjä voisi nauttia pelkkää nikotiinia ilman tupakan aiheuttamia myrkkyjä ja joka olisi vetovoimaisempi tupakoitsijoille kuin yli 30 vuotta samanlaisina pysyneet perinteiset nikotiinikorvaustuotteet. Lisäksi he halusivat, että kyseinen tuote olisi helposti tupakoitsijoiden saatavilla vailla nikotiinikorvaustuotteiden lääkehyväksyntää ja -markkinointiehtoja, eli se olisi kuluttujatuote.

Lisähuolena he ilmaisivat, että lääkehyväksyntä on käytännössä lopettanut markkinoilla olevien nikotiinia sisältävien tuotteiden tuotekehityksen, sillä uuden tuotteen saattaminen markkinoille vaatisi uuden, kalliin ja pitkäkestoisen lääkehyväksynnän. Tämän prosessin koettiin hankaloittavan ”lopullisen tupakastairrottautumislaitteen” tuloa markkinoille.

2007 UK:n lääkevalvontaviranomainen (MHRA) kysyi lääketeollisuudelta kiinnostusta tuottaa markkinoille ASH UK:n ”lopullinen tupakoinninlopettamislaite” mutta he eivät olleet kiinnostuneita kehittämään nykysiä purukumeja ja laastareita tehokkaampia lopettamistuotteita.

Myöskin UK:n syöpätutkimusjärjestö (Cancer Research UK) oli ASH:n kanssa samoilla linjoilla toivoen samankaltaista tuotetta markkinoille vähentääkseen tupakoinnin aiheuttamien syöpätapausten määrää.

Höyryttimien yleistyminen markkinoilla vuonna 2010 sai mm. nämä aiemmin höyryttimien kaltaista ”lopullista tupakoinninlopetuslaitetta” toivoneet järjestöt takajaloilleen: tuon tuotteenhan olisi pitänyt kehittää lääketeollisuus eikä yksityissektorin toimijat. Tämä totuus sai järjestöt vaatimaan aiemmin toiveiden täyttymyksen tarjonneen laitteen vastustusta, joten he aloittivat esittämään julkisuudessa vaateita lääkeluokituksesta, jonka kustannuksia yksikään höyrytinalalla toimiva yritys ei pysty maksamaan.

Käytännössä nämä järjestöt eivät suoranaisesti vaadi höyryttimille kieltoa, sillä se olisi imagollisesti paha takaisku, joten vaatimalla höyryttimiä tekeviltä yrityksiltä miljardiluokan sijoituksia pelkästään myyntilupaan saavutetaan niiden poistuminen markkinoilta häiritsemästä lääketeollisuuden tehottomien nikotiinikorvaustuotteiden ja tupakoinnista johtuvien sairauksien hoidoissa käytettävien kalliiden lääkkeiden myyntiä

Höyrytinyrittäjien edustaja ECITA on tehnyt laskelmia siitä millaiseksi lääkeluokittelu maksaisi höyryttimiä myyydille yrityksille.

Esimerkkinä kustannuksista he mainitsevat pelkkiä höyryttimissä käytettäviä nesteitä myyvän jäsenyrityksen, jonka valikoimista löytyy 213 eri makua 14:sta eri nikotiinivahvuudella ja 20:llä eri pohjanestesekoitussuhteella olevaa tuotetta. Yhteensä yksilöllisiä tuotteita noista lukemista kertyy 59 640 kappaletta. Kun niille kaikille pitää hakea erikseen myyntilupa niin hintalapuksi tulee 22 590 478 953 puntaa. Moisia summia tuskin vapaaehtoisesti maksaisivat edes lääkeyritykset.

Myös Suomessa tupakointia vastustavat järjestöt ovat ilmaisseet kielteisen kantansa höyryttimiä kohtaan vaatien niiden poistamista markkinoilta ilman lääkehyväksyntää ja kieltämällä markkinoinnin. Jos Suomen hallituksen asettama tavoite savuttomasta Suomesta vuonna 2040 toteutuisi höyryttimien avulla se olisi näille järjestöille tappio sillä ”lopullinen tupakoinninlopettamistuote” ei tullut markkinoille niiden haluamallaan tavalla.

Lähteet:
ASH UK: BEYOND Smoking Kills : PROTECTING CHILDREN, REDUCING INEQUALITIES Kappale 8, sivu 57
Cancer Research UK: Cancer Research UK Policy Statement on Harm Reduction and the Regulation of Nicotine and Tobacco Kohta 8
ECITA: Cost of Medicines regulation based on the product ranges of some ECITA members
UKVapers.org ASH 2008 Docs Revisited- HYPOCRISY +++

Kiitokset artikkelin inspiraatiosta 26.9.2013 vanhoja dokumentteja löytäneelle UKVapers.org:n käyttäjälle GIBLA53.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.