Hallituksen esitys uudeksi tupakkalaiksi julkistettu 12


Hallituksen esitys on julkistettu 25.02.2016 ja se löytyy kokonaisuudessaan täältä.

Pieniä muutoksia alkuperäiseen esitykseen on tullut ja sitä käymme parhaillaan yksityiskohtaisesti läpi. Tarkan selvityksen sähkösavukkeiden sääntelystä julkaisemme myöhemmin.

Sähkösavukerajoitukset ovat pysyneet lähes ennallaan: olennaisin muutos lienee se, että täysi makuainekielto on poistettu Euroopan Komission kehoituksesta mutta sen sijaan siinä ehdotetaan kiellettävän kaikki muut maut paitsi tupakka. Etämyyntikielto on edelleen paikallaan sekä höyryttelyn kieltäminen paikoissa joissa ei saa tupakoida.

Lähtökohtaisesti laki edelleen näyttäisi vaikuttavan sähkösavukemarkkinoihin voimakkaasti, rajoittaen tuotteiden laatua merkittävästi sekä kuluttajatuotteena että tupakoinnin vaihtoehtona. Suurin osa aikuisista sähkösavukkeiden käyttäjistä haluaa kuitenkin käyttää useita eri makuja eikä suurin osa välttämättä halua edes käyttää tupakanmakuista nestettä ollenkaan, koska se maistuu lähinnä tuhkalta.

On kohtuutonta poistaa kymmeniltä tuhansilta suomalaisilta se keino, jolla he pysyvät erossa tupakoinnista ja sen aiheuttamista haitoista, puhumattakaan niistä melkein 900 tuhannesta tupakoitsijasta, joita olisi mahdollisuus sähkösavukkeilla auttaa. Tämän lisäksi ei ole edes näyttöä siitä, että makuainerajoitus varsinaisesti estäisi nuorten käyttöä.

Ehdotuksen keskeisimmät virheet lienevät edelleen ne, ettei asiakkaille saa antaa tuotetietoa, jonka perusteella voisi valita huomattavasti vähemmän haitallisen tuotteen. Se, että suurin osa makuaineista edelleen jätetään laadun ja turvallisuuden valvonnan ulkopuolelle, siitä huolimatta, että nesteiden terveysvaikutuksiin velvoitetaan puututtumaan jo etukäteen sekä se, että käyttökielto perustellaan terveysvaikutuksilla sivullisille vaikka toisen asteen altistumisen ei voida odottaa aiheuttavan mitattavissa olevia riskejä.

Vaaroista ei kuitenkaan ole olemassa vakuuttavaa näyttöä, on siis edesvastuutonta rinnastaa ne kaikkein vaarallisimpaan mahdolliseen nikotiinin käyttötapaan.

 

Maailma on mennyt sekaisin kun tupakka on vähemmän säänneltyä kuin tuotteet, jotka on suunniteltu korvaamaan tupakointi. 

 


Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

 

12 ajatuksia aiheesta “Hallituksen esitys uudeksi tupakkalaiksi julkistettu

    • Juhani Orelma Artikkelin kirjoittaja

      Ei, vaan kyse on nimenomaan pullon nikotiinisisällöstä, 10ml 20mg/ml nestettä = 200mg nikotiinia. Maksimivahvuuden rajoitus on siis laskettu sisällön nikotiinimäärän mukaan, kun taas savukkeissa rajoitus koskee vain nikotiinimäärää jonka käyttäjä saa elimistöönsä polttaessaan tupakan. Yksi savuke kuitenkin sisältää noin 14-26mg nikotiinia.

  • JoniK

    Noi nikotiinikorvaustuotteet purkat yms. myös tuhkakupin makuiseksi. Iha hirvittää että lapset saa lakritsin tai hedelmän makuista purkkaa ja menthol inhalaattoria.

  • Kari Laitinen

    Ja taas (26.2) media antoi tupakkateollisuudelle ”mainostilaa” roppakaupalla. Tällä kertaa Iltalehti. Myrkkykäärötehtailijoiden talutusnuoraan eduskunnan lisäksi kytkeytyi onnistuneesti myös ylilääkäri Eeva Ollila. Milloinkahan tätä ”mainostilaa” saisi esim. Vapers Finland? Sekin varmaan on jo jollain Lailla kielletty!

    T: Karska

  • Jouni Hytönen

    Jos päättäjät suuressa viisaudessa taas kerran ajaa sokeana tämmöseen tolppaan. Silloin kaikki markkinoilla olevat humpuuki korvaus tuotteet samalle viivalle. Olis mielenkiintoista kahtoa sitten kuinka inhalaattorit ja purkat käy kaupaksi kun maistuvat tupakalle tai ei millekään!

  • Toni

    Kansanedustajista on haittaa jo pienille lapsille, kun rokottaa vanhempia palkasta ja nuorena opintorahat pienenee ”suuria” määriä ja myöhemmin valehtelevat ”päin naamaa” ja kieltävät tai verottavat jokaista mahdollista asiaa, laittaa omat rahansa kätköön ja pakottaa laittamaan lisää palkkaa kun olet valmistunut kouluistasi töihin, mikäli sitä saat kun ne annetaankin ulkomaille. Eiköhän tässä suurempiakin ongelmia olisi joten voisivat vain vapauttaa nikotiinin myynnin ja ratkoa tällaisia tilanteita..

  • Tony Puronranta

    Makuaine kielto ajaa nimenomman tietämättömät alaikäiset kokeilemaan nesteiden maustamista ainellä joka tekee höyryttelyn vaaralliseksi. Esim. Sokeripitoiset mehut ja öljypohjaiset maustamisaineet.

  • Jose Paavola

    Mistä tämmöinen sähkötupakin vastainen liike on edes tullut kun haitatkin on paljon piempiä normaaliin tukappiin nähden? Onko kenties tupakkafirmat huolissaan että menettävät oikeasti koukkunsa markkinoilla? vaiko joku muu koira haudattuna.

    • Juhani Orelma Artikkelin kirjoittaja

      Yksinkertaisuudessaan se on ajatus siitä että höyryttely olisi sama asia kuin tupakointi tai vähintäänkin aiheuttaa riippuvuutta siinä määrin että se johtaisi tupakointiin.
      Kumpikaan näistä ei toki ole totta, mtuta voimakkaasti juurtuneita ennakkoluuloja on erittäin vaikea muuttaa.

  • Jani Koponen

    Nyt kaikki joukolla adressia tai kansalaisaloitetta laittamaan, saadaan naurettavat säätelyt sähkötupakointia kohtaan kuriin. Lääkefirmojen lobbaukselta vaikuttaisi, en ainakaan enää sähkötupakan jälkeen siirry pureskeltaviin/imeskeltäviin ylihinnoiteltuihin roskiin.