Mikä ihmeen Vapefest Finland?
Aikojen alusta lähtien ihmiset ovat kokoontuneet toreille, kantakuppiloihin, parkkipaikoille ja puistoihin keskustelemaan ja kummastelemaan itseään kiinnostavista aiheista. Oli se sitten autot, yleinen rakentelu, jääkiekko tai tatuoinnit – joka puolelta maata löytää jonkun, jota sama aihepiiri varmasti kiinnostaa.
Vapefest Finland on lähtöisin juuri tästä ajatuksesta, että samasta harrastuksesta kiinnostuneet voivat kokoontua hyvässä hengessä tutustumaan niin toisiin ihmisiin, kuin uuteen ja vanhaan teknologiaan. Omalla tavallaan tapahtumaa voisi ehkäpä kutsua jopa erittäin suureksi vertaistukiryhmän kokoontumiseksi.
Vapefest on kasvanut vuosi vuodelta yhä isommaksi tapahtumaksi, kooten yhteen niin höyryttelystä kiinnostuneita tupakoitsijoita kuin useamman vuoden höyrytelleitä käyttäjiä. Paikalla on myös niin kotimaisia kuin ulkomaisia höyrykauppiaita, laitevalmistajia ja heidän edustajiaan. Tapahtuma tarjoaa siis loistavat mahdollisuudet solmia uusia tuttavuuksia ja kasvattaa yleistä tietoisuutta aihepiiristä.
Festeillä on myös erilaista ohjelmaa, esimerkiksi leikkimielisiä kilpailuja, joihin kuka tahansa saa osallistua. Palkintoina on sponsoreiden lahjoittamia tuotepalkintoja. Lisäksi tarjolla on nesteiden maistelua, opastusta ja suuren suosion saanut arvonta, jonka mahtavista palkinnoista on aina puhuttu pitkään Vapefestien jälkeenkin.
Vapefesteiltä kaikilla on jotain kotiin vietävää, on se sitten ostoksia, onnettaren antimia tai muuten vain hyviä muistoja.
Tapahtuma on K-18 ja sisäänpääsy on ilmainen (Tapahtumapaikasta riippuen saatetaan kuitenkin veloittaa narikkamaksu).
Vuodesta 2015 lähtien Vapefest Finlandin järjestää Vapers Finland ry, yhdistys höyryttelijän asialla.