Nikotiinituotteita koskevassa uutisoinnissa on usein suhteellisuudentaju hukassa — pahimmillaan poltettavien ja savuttomien nikotiinituotteiden terveysriskien väitetään jopa vastaavan toisiaan 2


Niin kutsuttujen uusien nikotiinituotteiden tultua markkinoille niistä on Suomen medioissa varsin yksituumaisesti haluttu antaa mahdollisimman vaarallinen käsitys. Tämä on johtanut siihen, että sähkösavukkeista, nuuskasta, nikotiinipusseista ja kuumennettavista tupakkatuotteista esitetään julkisuudessa toistuvasti hyvin kyseenalaisia tai suoranaisesti virheellisiä väittämiä.

Minkään nikotiinituotteen käyttö ei ole terveydelle vaaratonta, ja suurta yleisöä on luonnollisesti syytäkin muistuttaa asiasta toistuvasti ja tehokkaasti. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että nikotiinituotteistakaan olisi hyväksyttävää levittää julkisuudessa harhaanjohtavaa tai virheellistä tietoa. 

Etenkin terveystiedottamiselta on lupa odottaa erityistä huolellisuutta, sillä virheellisellä terveysinformaatiolla voi olla suoria vaikutuksia kuluttajien terveyteen. Näin tapahtuu esimerkiksi, jos tupakoitsijat jatkavat tupakointia haitattomampiin vaihtoehtoihin siirtymisen sijasta, koska kuvittelevat niitä virheellisesti yhtä vaarallisiksi tai jopa vaarallisemmiksi kuin perinteiset savukkeet.


Puolitotuuksia ja kyseenalaista kohu-uutisointia

Hyvin usein vaihtoehtoisten nikotiinituotteiden riskeistä tiedottaminen on luvattoman epämääräistä, mikä on omiaan hämärtämään käsitystä niiden riskitasosta perinteisiin savukkeisiin nähden. Tätä uutisointitapaa edustaa esimerkiksi suomalaismedioissa ja jopa terveysalan asiantuntijoiden viestinnässä suorastaan vakiintuneeksi tavaksi muodostunut käytäntö luetella eri nikotiinituotteiden sisältämiä haitallisia aineita mainitsematta, missä määrin niitä esiintyy tai esiintyykö niitä ylipäätään haitalliseksi katsottuja määriä ylittäviä pitoisuuksia. 

Myöskään vertailua savukkeista vapautuviin haitta-ainemääriin tehdään aniharvoin, vaikka vaihtoehtoisia nikotiinituotteita käytetään yleisesti tupakointia korvaavina tuotteina.

Näin umpimähkäinen uutisointi aiheesta on kuitenkin sekä tarpeetonta että harhaanjohtavaa, sillä vaihtoehtoisista nikotiinituotteista vapautuvien haitallisten aineiden määristä ja suhteellisista riskeistä tupakointiin nähden on saatavissa runsaasti korkealaatuista tutkimustietoa. Niitä on myös käsitelty lukuisissa arvovaltaisten tutkijoiden ja terveysorganisaatioiden raporteissa, artikkeleissa ja laajoissa tutkimuskatsauksissa (ks. esim. OHID, NASEM, RCP, FDA, Lund & Vedoy 2021).

Näissä raporteissa ja tutkimuksissa savuttomista tupakkatuotteista vapautuvien haitallisten aineiden määrien on todettu toistuvasti jäävän huomattavasti tupakansavussa esiintyviä haitta-ainemääriä pienemmiksi. Tämä johtuu pääasiassa siitä, että niistä puuttuvat tupakan palamisen yhteydessä syntyvät terva, häkä ja muut haitalliset palamistuotteet, mitkä puolestaan ovat päävastuussa tupakoinnin vakavista terveyshaitoista. 

Kyseisiin tuloksiin on päädytty paitsi eri nikotiinituotteista vapautuvia haitallisia aineita koskevissa analyyseissa, myös eri nikotiinituotteiden käyttäjen elimistössä esiintyviä haitta-ainemääriä kuvaavissa biomarkkeritutkimuksissa. 

Yksi medioissa yleistynyt tapa varoitella esimerkiksi sähkösavukkeiden vaaroista on ollut yhdistää sähkösavukkeiden käyttö milloin mihinkin harvinaiseen keuhkosairauteen, kuten esimerkiksi ns. rasvakeuhkotulehdukseen (lipoid pneumonia) tai ”popcorn-keuhkotautiin” (bronchiolitis obliterans).

Näin on tapahtunut siitäkin huolimatta, että kaupallisessa myynnissä olevissa sähkösavukenesteissä — jotka ovat vesiliukoisia — ei edes esiinny öljyisiä tai rasvaisia aineita, jotka voisivat aiheuttaa rasvakeuhkotulehdusta.

Myöskään ”popcorn-keuhkosairautta” aiheuttavaa diasetyyliä ei ole koskaan löydetty sähkösavukenesteistä siinä määrin, että sähkösavukkeiden käytöstä voitaisiin puhua kyseisen taudin riskitekijänä. Esimerkiksi savukkeet sisältävät kyseistä ainetta monisataa-, jopa 750-kertaisia määriä, eikä edes tupakointia ole koskaan yhdistetty kyseiseen tautiin.

Viimeisimpänä keuhkotautikohuna sähkösavukkeiden käyttö yhdistettiin Yhdysvalloissa vuonna 2019 ilmenneisiin keuhkotautitapauksiin, jotka nekään eivät liittyneet tavanomaisiin sähkösavukkeisiin, vaan laittomilla huumemarkkinoilla levinneisiin höyrystettäviin kannabisnesteisiin. Näitä oli huijaustarkoituksessa ”jatkettu” koostumukseltaan öljymäisellä E-vitamiiniasetaatilla, joka pian ilmeni olevan vaarallista hengitettäväksi.

Tavanomaisessa kaupallisessa myynnissä olevista sähkösavukenesteistä kyseistä ainetta tai mitään muutakaan vastaavanlaisia keuhko-oireita aiheuttavia aineita ei ole koskaan löytynyt. E-vitamiinasetaatin kaltaisia öljymäisiä aineita ei voi edes käyttää vesiliukoisissa kaupallisissa sähkösavukenesteissä ja niiden käyttöön tarkoitetuissa laitteissa.

Kyseinen keuhkotautiepidemia myös loppui lyhyeen yhteyden laittomissa kannabisnesteissä esiintyneeseen E-vitamiiniasetaattiin löydyttyä. Tästä huolimatta joissakin suomalaisissa asiantuntijalähteissä kyseisistä keuhkotautitapauksista puhutaan edelleenkin ikään kuin yhtenä tavanomaisiin sähkösavuketuotteisiin liittyvänä riskitekijänä, ja edes mainitsematta tapausten yhteyttä laittomilla huumemarkkinoilla myytyihin huonolaatuisiin kannabisnesteisiin.

Mikä erikoisinta, tämänkaltaisessa uutisoinnissa unohtuu kokonaan tiedottaa varsinaisesta terveysriskistä, eli siitä, että öljyisten tai rasvaisten aineiden hengittäminen on vaarallista, ja siksi sähkösavukkeissa tulee käyttää vain normaalissa kaupallisessa myynnissä olevia, nimenomaisesti sähkösavukekäyttöön tarkoitettuja vesiliukoisia nesteitä.


Värikkäitä iskulauseita ja virheellisiä väittämiä

Usein nikotiinituotteita koskevassa uutisoinnissa myös suositaan sellaisia lennokkaita lausahduksia kuin esimerkiksi ”nuuska sisältää jopa 20 kertaisesti enemmän nikotiinia kuin savukkeet”. Myöskään tämä väite ei pidä paikkaansa, sillä savukkeet sisältävät nikotiinia noin 10 milligrammaa, eikä markkinoilla ole 200 milligramman vahvuista nuuskaa. Kyseessä on toisin sanoen laskennallinen mahdottomuus.

Kyseinen väittämä lienee lähtöisin siitä asiantuntijoidenkin keskuudessa yllättävän yleisestä väärinkäsityksestä, että savukkeet sisältäisivät vain yhden milligramman nikotiinia. Käsitys on mitä ilmeisimminkin saanut alkunsa aiemmin tupakka-askien kyljessä ilmoitetusta nikotiinimäärästä. Kyseinen luku kuitenkin koskee savukkeista elimistöön päätyvää nikotiinimäärää, ei niiden sisältämää määrää, joka on noin kymmenkertaisesti suurempi.

Koska nikotiini ei imeydy mistään tuotteesta elimistöön sataprosenttisesti, eri tuotteiden nikotiinimääriä tulee verrata joko niiden sisältämän tai niistä elimistöön vapautuvan määrän välillä, ei niistä ristiin keskenään.

Nykyisissä asiantuntijalähteissä edellä mainittua laskuvirhettä ei enää juurikaan esiinny, mutta se putkahtaa medioissa esiin aina silloin tällöin joidenkin vanhempien lähteiden pohjalta, jotka pitkäaikaisen verkkonäkyvyytensä ansiosta pitävät kyseistä virhekäsitystä sitkeästi hengissä vielä tänäkin päivänä.

Pahimmillaan sähkösavukkeiden, nuuskan ja nikotiinipussien kaltaisten savuttomien nikotiinituotteiden on jopa väitetty olevan terveydelle yhtä haitallisia kuin poltettavat savukkeet. Tällaista käsitystä on aivan vastikään levittänyt esimerkiksi Mediuutiset. Samassa Mediuutisten artikkelissa herätetään henkiin myös edellä mainittu virheellinen vertailu nuuskan ja savukkeiden nikotiinipitoisuuden välillä.

Kuten edellämainitun tutkimustiedon sekä nuuskan ja savukkeiden nikotiinipitoisuutta koskevien tosiasioiden pohjalta on havaittavissa, molemmat näistä väitteistä ovat yksiselitteisesti virheellisiä. Koska kyse on terveyttä koskevasta informaatiosta, näin vääristyneiden riskikäsitysten levittäminen suuren yleisön keskuuteen on myös täysin edesvastuutonta.

Vaihtoehtoisia nikotiinituotteita koskevassa uutisoinnissa jo pitkään vallinneen umpimähkäisen, harhaanjohtavan tai suoranaisesti virheellisen uutisointitavan perusteella Suomessa näyttäisikin yleisesti unohtuneen se tosiasia, että tälläkin hetkellä noin viidesosa aikuisväestöstä eli noin 900.000 suomalaista käyttää nikotiinia kaikkein haitallisimmassa muodossaan, tupakoimalla. 

Myös nuorista lähes viidennes tupakoi päivittäin tai satunnaisesti. Noin 60 prosenttia suomalaisista vähintäänkin kokeilee tupakointia, eikä kokeilumäärissä ole tapahtunut mitään muutosta tilastoinnin alusta eli vuodesta 1979 lähtien. [THL: Tupakkatilasto 2021, Liitetaulukot 3, 6, 8].

Ei ole kansanterveydellisesti eikä eettisesti hyväksyttävää levittää kaikkien näiden tupakoitsijoiden keskuuteen sitä virhekäsitystä, että tupakointi ei olisi sen vaarallisempaa kuin mikään muukaan nikotiinin käyttötapa. 

Kyseisen virheinformaation levittäminen on sitäkin kyseenalaisempaa ottaen huomioon, että suuri osa tupakoitsijoista ei pysty lopettamaan tupakointia tällä hetkellä suositelluin lopettamismenetelmin. Monet eivät sitä ikävä kyllä näillä keinoin koskaan edes yritä.


Asiantuntijat: myös nikotiinituotteista tulee uutisoida vastuullisesti

On itsestään selvää, että kenenkään ei kannata aloittaa nikotiinituotteiden käyttöä. Kaikkiin niihin liittyy terveysriskejä, joita kenenkään on turha ottaa. Niille, jotka muussa tapauksessa tupakoisivat, on kuitenkin kaiken tunnetun tiedon mukaan kiistatta parempi vaihtoehto käyttää poltettavien tupakkatuotteiden sijasta savuttomia vaihtoehtoja, varsinkin, jos tupakoinnista ei onnistu pääsemään eroon millään muullakaan tavalla.

Tästä syystä monet tutkijat, tutkimusorganisaatiot ja terveysasiantuntijat ympäri maailmaa ovat nostaneet vaihtoehtoisten nikotiinituotteiden riskeistä liioiteltua käsitystä levittävän disinformaation kansanterveydelliseksi ongelmaksi, mikä ylläpitää ylivoimaisesti vaarallisinta nikotiinin käyttömuotoa, tupakointia, joka tappaa vuosittain noin kahdeksan miljoonaa ihmistä. 

Tässä yhteydessä on syytä korostaa, että kyseinen kuolleisuuslukema koskee nimenomaan tupakointia, ei mitä tahansa tupakka- tai nikotiinituotteiden käyttöä, kuten esimerkiksi edellä mainitussa Mediuutisten artikkelissa annetaan ymmärtää.

Yhtenä viimeaikaisista kannanotoista nikotiinituotteiden riskejä koskevaan disinformaatioon mainittakoon esimerkiksi Society for Research on Nicotine & Tobacco -tutkimusorganisaation (SRNT) johdossa toimineiden alan huippututkijoiden julkaisema artikkeli ”Balancing Consideration of the Risks and Benefits of E-Cigarettes”.

Artikkelissa peräänkuulutetaan paitsi totuudenmukaista viestintää eri nikotiinituotteiden riskeistä, myös suhteellisuudentajuista sääntelyä eri riskitasoa edustaville tuotteille. Esimerkiksi sähkösavukkeita koskevasta viestinnästä ja sääntelystä artikkelissa todetaan seuraavaa:

”Viranomaisten ja terveysorganisaatioiden tulisi kehittää aiempaa monipuolisempaa ja paremmin kohdennettua viestintää, jossa huomioitaisiin sekä huolenaiheet sähkösavukkeiden käytöstä nuorten keskuudessa että sähkösavukkeiden potentiaaliset hyödyt vähäriskisempänä (mutta ei riskittömänä) vaihtoehtona aikuisille tupakoitsijoille, jotka eivät halua tai pysty lopettamaan tupakointia muilla keinoin.”

”Tutkimusnäytön osoittaessa, että sähkösavukkeet edistävät tupakoinnin lopettamista, vaikutus voisi olla huomattavasti suurempi, jos kansanterveystoimijat kiinnittäisivät huomiota sähkösavukkeiden mahdollisuuksiin auttaa aikuisia tupakoitsijoita, tupakoitsijat saisivat paikkansapitävää tietoa sähkösavukkeiden käytön ja tupakoinnin suhteellisista riskeistä, ja jos sääntelyä kehitettäisiin pitäen mielessä kyseisten sääntelytoimien vaikutukset tupakoitsijoihin.”

Mainittakoon tässä yhteydessä, että yhdistyksemme käytäntönä on ottaa tiedotusvälineisiin yhteyttä aina, kun niiden viestinnässä esiintyy tässä artikkelissa käsitellyn kaltaista virheellistä tai muulla tavoin vakavasti harhaanjohtavaa tietoa.




Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

2 ajatuksia aiheesta “Nikotiinituotteita koskevassa uutisoinnissa on usein suhteellisuudentaju hukassa — pahimmillaan poltettavien ja savuttomien nikotiinituotteiden terveysriskien väitetään jopa vastaavan toisiaan

  • Tinna

    Kiitos tästä sivustosta. Olen käyttänyt sähkötupakkaa 10 vuotta, sen avulla pääsin eroon tavallisesta tupakasta ja olen tästä todella onnellinen. Kuntoni ja yleinen hyvinvointini on kohentunut huomattavasti tänä aikana.
    Nyt olen viime aikoina lukenut huolestuneena eri lehdissä olleita juttuja, joilla yritetään demonisoida koko sähkötupakka sillä, että lapset ja nuoret ovat alkaneet käyttää sitä. Koko ajan lapset sitä ja nuoret tätä. Näissä jutuissa ei sanallakaan mainita sitä, että niin moni aikuinen on päässyt tupakasta eroon tämän avulla. Annetaan kuva, että nyt on lapset ja nuoret suunnilleen kuolemassa, kun höyryttelevät ties mitä aineita. Ei eroteta kahta asiaa toisistaan, laillista normaaleista sähkötupakkakaupasta aikuisille, usein entisille tupakoitsijoille, myytäviä kunnollisia tuotteita ei eroteta alaikäisille laittomasti myytävistä ties mistä epämääräisistä paikoista hankittuja tuotteita. Lehtijutuissa annetaan kuva aivan kuin kaikki sähkötupakat sisältäisivät kaikenlaisia epämääräisiä aineita. Tästä toivoisin, että tämä yhdistys kirjoittaisi myös lehdille, etteivät vääristelisi näitä asioita. Uskon, että suurin osa vapen käyttäjistä on aikuisia entisiä tupakoitsijoita. Lehtijuttujen mukaan saa kuvan että vain lapset ja nuoret tätä käyttävät ja nyt ovat kamalassa vaarassa. Minua pelottaa, että näillä jutuilla pohjustetaan sitä, että aikovat kieltää sähkötupakan kokonaan. Minulla se tarkoittaisi paluuta tavalliseen tupakkaan. Sitä en halua.