Vinkkejä


Yhdistyksestämme löytyy valtava kokemus sähkösavukkeista, ja haluamme auttaa tupakoitsijoita vaihdoksessa parhaamme mukaan, joten keräsimme yhteen pieniä vinkkejä, joilla aloitus on mutkattomampi ja lasku tupakasta höyryttelyyn olisi mahdollisimman helppo.

  1. Älä kiinnitä liikaa huomiota laitteen ulkonäköön, sillä kaikista tärkein asia on sen toiminnallisuus ja teho. Isommilla uuden sukupolven laitteilla on moninkertaisesti suurempi mahdollisuus onnistua, kuin tupakan kaltaisilla vanhemman sukupolven sähkösavukkeilla.
  2. Nykyisin suositeltavat laitteet ovat huomattavasti tehokkaampia kuin esimerkiksi vuosi sitten, joten 12-15mg on hyvä aloitusvahvuus nikotiinin suhteen. Ota kuitenkin myös 15-20mg nikotiinivahvuutta samaan tilaukseen vaikeiden päivien varalle.
  3. Älä tyydy yhteen tai kahteen makuun. Kokemuksemme mukaan aloitus onnistuu paremmin, jos sinulla on monta eri makua pienempinä pulloina, jolloin sinulla menee helposti jo useampi päivä höyrytellessä pelkästään maistelemalla uusia makuja.
  4. Varaa riittävästi nesteitä aloitukseen. On suositeltavaa ostaa vähintään kymmenen pientä (10ml) pulloa nesteitä alkuun ettei homma tyssää heti alkuunsa, juuri kun olet päässyt vauhtiin, sillä postin kulku muualta Euroopasta kestää muutamia päiviä. Tilaa muutaman päivän päästä aloituksesta jo lisää ja tuolloin voit jo ottaa isompia edullisempia pulloja, kun sinulla on käsitys minkälaisesta makumaailmasta pidät.
  5. Varmista, että sinulla on aina vaihtohöyrystimiä tankkiisi. Yleisin höyryttelyn loppumisen syy on huonokuntoinen höyrystinpää, jonka tilalle ei ole enää ollut vaihtaa uutta.
  6. Älä ota stressiä tupakanpolton lopettamisesta. Pyri korvaamaan päivän tupakeista niin moni höyryillä kuin tuntuu hyvältä, mutta esimerkiksi monella aamutupakan tai ruoan jälkeisen tupakan korvaaminen voi viedä aikaa. Polta, jos siltä tuntuu, mutta korvaa taas seuraava höyryillä.
  7. Älä panikoi runsaasta höyryttelyn määrästä alussa, se kyllä tasoittuu ajan kanssa ja myös nikotiinivahvuudet laskevat ajan saatossa lähes poikkeuksetta.
  8. Kurkku saattaa ärtyä ensimmäisten päivien aikana. Tämä johtuu pääasiassa kurkun tottumattomuudesta höyryyn savun sijasta ja koska kurkku ei saa enään puuduttavia aineita, joita tupakasta vapautuu. Mitä nopeammin pystyt jättämään tupakan kokonaan pois, sitä nopeammin kurkun ärtyminen loppuu.
  9. Lisää veden juomista vähintään litralla päivässä. Höyry muodostuu kasvisglyserolista ja propyleeniglykolista, jotka kuivattavat jonkin verran tupakkaa enemmän kehoa. Yleisiä kehon kuivumisen merkkejä ovat päänsärky, väsymys, ihon hilseily ja kutina.
  10. Älä pelästy ikenien verenvuotoa, sillä se on täysin normaalia tupakointia lopetettaessa. Tupakointi pitää jatkuvasti yllä ientulehdusta, joka tulee esiin vasta tupakoinnin loppuessa.

Vinkit ja neuvot eivät ole ehdottomia, vaan niiden on tarkoitus helpottaa tupakan vaihtamista höyryttelyyn ja ennalta ehkäistä hämmennystä ja yllätyksiä ensimmäisten viikkojen aikana.