Tutkimus: Sähkösavukkeiden käyttö Suomessa pysynyt vähäisenä


Suomalaistutkijat ovat toimineet viime aikoina aktiivisesti sähkösavuketutkimuksen parissa. Alkuvuodesta julkaistiin muun muassa Pohjoismaisten nuorten nikotiinituotteiden käyttöä koskeva tutkimus, missä oli mukana myös suomalaistutkijoita Tampereen yliopistosta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL). Aiheesta tarkemmin täällä.

Samoihin aikoihin THL:n ja Tampereen yliopiston tutkijoilta julkaistiin myös toinen sähkösavukkeita koskeva tutkimus (Hanna Ollila, Otto Ruokolainen, Karoliina Karjalainen: Correlates of e-cigarette use before and after comprehensive regulatory changes and e-liquid flavour ban among general population).

Tutkimus käsittelee sähkösavukkeiden käytössä Suomessa mahdollisesti tapahtuneita muutoksia vuonna 2016 toteutetun tupakkalain uudistamisen jälkeen. 

Yksi tupakkalain uudistamisen keskeisimmistä tavoitteista oli yhtenäistää Suomen tupakkalakia EU:ssa vuonna 2014 voimaanastuneen tupakkatuotedirektiivin kanssa. Tämän myötä Suomessa esimerkiksi sallittiin nikotiinillisten sähkösavukenesteiden myynti, mikä sitä ennen oli ollut kiellettyä. 

Samalla Suomi kuitenkin asetti sähkösavukkeiden myynnille ja käytölle niin runsain mitoin kansallista lisäsääntelyä, että Suomen sähkösavukesääntelystä muotoutui selvä poikkeustapaus muuhun EU:hun nähden. Tähän kansalliseen lisäsääntelyyn kuuluvat muun muassa sähkösavuketuotteiden etämyyntikielto, esilläpitokielto myyntipisteissä, nikotiininesteiden maksulliset myyntiluvat, sähkösavukenesteiden korkea verotus, sähkösavukkeiden käytön kieltäminen tupakointikieltoalueilla ja muiden kuin makuaineettomien tai tupakanmakuisten sähkösavukenesteiden myyntikielto.

Näistä kansallisista lisärajoituksista tutkimuksessa keskitytään viimeksimainitun, eli makuainerajoituksen, toteutumiseen käytännön tasolla. Kuten tutkimuksessa todetaankin, myös nämä rajoitustoimet ovat harvinaisia sekä EU-alueella että muualla maailmassa.

Tutkimus perustuu 15-69 -vuotiaiden suomalaisten keskuudessa vuosina 2014 ja 2018 toteutettuihin kyselytutkimuksiin. Kyselyyn vastasi molempina vuosina reilut kolmetuhatta suomalaista.

Kaikista vuonna 2018 kyselyyn vastanneista noin kaksi prosenttia käytti sähkösavukkeita päivittäin tai satunnaisesti. Määrässä ei ollut tapahtunut merkittävää muutosta vuoteen 2014 nähden.

Makuaineiden käytön kohdalla tarkastellaan vain vuotta 2018, sillä tätä aiemmilta vuosilta ei ole saatavilla eri makuaineiden käyttöä sähkösavukkeissa koskevaa tutkimustietoa. Kaikista tuolloin sähkösavukkeita edeltävän vuoden aikana käyttäneistä (316 vastaajaa) noin neljännes, 24 prosenttia, ilmoitti käyttäneensä niissä tupakanmakuisia nesteitä.

Muunmakuisia nesteitä oli käyttänyt 43 prosenttia vastanneista, hedelmämakujen muodostaessa yleisimmin käytetyn makuaineryhmän. Täsmälleen sama määrä, 43 prosenttia, ilmoitti käyttäneensä edeltäneen vuoden aikana makuaineettomia sähkösavukenesteitä.

Sähkösavukkeiden käyttäjämäärän ohella myös niiden käyttäjäkunta on pysynyt samankaltaisena vuoteen 2014 nähden. Käyttäjäkunta koostuu edelleen etupäässä, yli 90-prosenttisesti, tupakoitsijoista tai tupakoinnin lopettaneista. Merkittävin muutos käyttäjäkunnan koostumuksessa on tapahtunut edelleen tupakoivien, eli sähkösavukkeita ja savukkeita rinnakkain käyttävien määrässä, joka on laskenut noin 70 prosentista 50 prosentin tietämille.


Eri makuainetyyppien käytön yleisyys eri käyttäjäryhmissä

Eri makuainetyyppien suosiota eri käyttäjäryhmissä (sähkösavukkeita vain kokeilleet, niitä tupakoinnin lopettamisessa käyttäneet, edelleen tupakoivat jne.) käsitellään tutkimuksessa varsin vaikeaselkoiseen tapaan. Esimerkiksi sähkösavukkeita tupakoinnin lopettamiseen käyttäneiden makuainevalintoja kuvataan seuraavasti: ”Ne, jotka käyttivät sähkösavukkeita tupakoinnin lopettamiseen, käyttivät vähemmän todennäköisesti makuaineettomia sähkösavukkeita kuin muita [kuin tupakanmakuisia] makuaineita ja todennäköisemmin tupakkamakua kuin makuaineettomia sähkösavukkeita.”

Käytetystä ilmaisusta ei toisin sanoen käy ilmi, mitä makuainetyyppiä tupakoinnin lopettamisessa käytettiin yleisimmin, vaan ainoastaan, mitä vaihtoehtoa käytettiin vähiten (makuaineettomia nesteitä).

Eri makuainetyyppien käytön yleisyyttä sähkösavukkeita vain kerran-pari kokeilleiden keskuudessa puolestaan kuvataan seuraavaan tapaan: he ”käyttivät vähemmän todennäköisesti tupakkamakuja kuin makuaineettomia sähkösavukkeita” ja ”todennäköisemmin makuaineettomia sähkösavukkeita kuin muita [kuin tupakanmakuisia] makuaineita”. 

Lisäksi myöhemmässä vaiheessa ilmenee, että ”tupakkamakujen käyttö saattaa olla muiden makuaineiden käyttöä todennäköisempää sähkösavukkeita kokeilevien keskuudessa, vaikkakaan yhteys ei ole tilastollisesti merkittävä”.

Tästä voidaan päätellä, että sähkösavukkeita vain kerran-pari kokeilleet olivat käyttäneet yleisimmin makuaineettomia nesteitä. Tupakan- ja muunmakuisten nesteiden kohdalla vertailu jää jokseenkin epäselväksi.

Kuten näistä esimerkeistä on havaittavissa, eri makuainetyyppien suosiota on varsin vaikea hahmottaa vertailemalla pareittain niiden käytön todennäköisyyttä toisiinsa nähden (tupakanmakuiset nesteet vs. muun makuiset nesteet, makuaineettomat nesteet vs. muut kuin tupakanmakuiset nesteet jne.).

Hankalalle esitystavalle on myöskään vaikea löytää mitään loogista syytä, sillä huomattavasti selkeämpi tapa olisi ilmoittaa, mikä prosenttiosuus kustakin käyttäjäryhmästä käytti makuaineettomia, tupakanmakuisia tai muunmakuisia nesteitä. Tämä onkin sähkösavukkeiden makuaineita koskevissa tutkimuksissa yleisimmin käytetty tulosten esittämistapa.

Tutkimuksesta ei myöskään missään vaiheessa käy ilmi, mikä suhteellinen osuus sähkösavukkeiden käyttäjistä oli käyttänyt niitä kuhunkin tarkastelun kohteena olevaan käyttötarkoitukseen, eli ”kokeillakseni niitä”, ”tupakoinnin lopettamiseen” tai ”muusta syystä”. Aktuaalisten prosenttiosuuksien poisjättäminen tuloksista on merkittävä puute, sillä se, missä tarkoituksessa sähkösavukkeita ja makuaineita käytetään ja kuinka yleisesti, on yksi keskeisimmistä sähkösavukkeisiin liittyvistä kansanterveydellisistä ja sääntelypoliittisista kysymyksistä.

Varsin vaikeaselkoisesta käsittelytavasta huolimatta tulokset näyttäisivät tukevan sitä myös muualla maailmassa tehtyä havaintoa, että tupakkamaku ei ole erityisen suosittu makuvaihtoehto sähkösavukkeiden käyttäjien keskuudessa. Suomessa se näyttäisi nousevan selvään suosioon etupäässä edelleen tupakoivien, eli sähkösavukkeita ja savukkeita rinnakkain käyttävien (ns. dual-users) keskuudessa, sillä ”päivittäinen tupakointi yhdistyi suurempaan todennäköisyyteen käyttää tupakkamakua”.

Kaiken kaikkiaan selvä vähemmistö, vain noin neljännes, suomalaisista sähkösavukkeiden käyttäjistä ilmoitti käyttävänsä niissä tupakanmakuista nestettä, ja samansuuntaisiin tuloksiin on päädytty myös Suomen ulkopuolella. Esimerkiksi Yhdysvalloissa, Kanadassa, Australiassa ja Euroopassa toteutettujen kyselytutkimusten mukaan sähkösavukkeiden käyttäjistä vain noin 10-30 prosenttia käyttää niissä tupakanmakuisia nesteitä. [1, 2, 3, 4, 5].

Edellämainituissa tutkimuksissa on huomionarvoista myös se, että ne koskevat nimenomaisesti aikuisväestöä. Käytännössä ne siis kumoavat sen yleisen harhakäsityksen, että muiden kuin tupakanmakuisten makuaineiden käyttö sähkösavukkeissa keskittyisi erityisesti nuorisoon. 

Kyseisistä tutkimuksista ilmenee myös, että sähkösavukkeita käytetään aikuisväestössä pääasiallisesti tupakoinnin lopettamiseen ja haittojen vähentämiseen, ja että makuaineet koettiin tärkeäksi tekijäksi tupakoinnin lopettamisessa sähkösavukkeiden avulla.

Sähkösavukkeiden käyttö ilman mitään makuaineita on, kuten arvata saattaa, muualla maailmassa hyvin vähäistä. Silloin, kun asiaa on ylipäätään huomattu kysyä, tutkimuksiin vastanneista tyypillisesti vain prosentti-pari ilmoittaa käyttävänsä sähkösavukkeissa makuaineettomia nesteitä.

Tältä pohjalta ei vaikuta erityisen todennäköiseltä, että myöskään suomalaisista sähkösavukkeiden käyttäjistä peräti 43 prosenttia käyttäisi vain makuaineettomia sähkösavukenesteitä. Todennäköisempää onkin, että makuaineettomien ja tupakan- tai muunmakuisten nesteiden käyttäjäkunnassa esiintyy päällekkäisyyttä, jota syystä tai toisesta ei ole tutkimuksessa tavoitettu.


Sähkösavukkeiden ja makuaineiden käyttö tupakoinnin lopettamisessa

Kuten jo edellä on tullut esille, tutkimuksesta ei käy selville, kuinka moni sähkösavukkeiden käyttäjistä oli käyttänyt niitä tupakoinnin lopettamiseen tai missä määrin mitäkin makuainetyyppiä kyseiseen tarkoitukseen käytettiin. Sähkösavukkeiden käyttöä tupakoinnin lopettamisessa koskevat kohdat ovat tutkimuksessa kaiken kaikkiaankin varsin epämääräisiä, elleivät suorastaan vältteleviä.

Tutkimuksen lähteistössä sinänsä esiintyy varsin runsaasti sähkösavukkeiden ja makuaineellisten sähkösavukenesteiden käyttöä tupakoinnin lopettamisessa koskevia tutkimuksia (tutkimuksen lähteet 2, 17, 18, 19, 25, 28, 29, 36, 37). Kaikissa niissä sähkösavukkeiden ja muiden kuin tupakanmakuisten nesteiden säännöllisen käytön myös todettiin parantavan tupakoinnin lopettamisen todennäköisyyttä verrattuna niihin tupakoitsijoihin, jotka eivät sähkösavukkeita käyttäneet tai käyttivät esimerkiksi lääkinnällisiä nikotiinikorvaustuotteita (nikotiinipurukumi, -laastari jne.).

Lisäksi sähkösavukkeiden käytön havaittiin vähentäneen tupakointia myös niiden keskuudessa, jotka edelleen jatkoivat tupakointia (27, 28).

Tutkimuksessa itsessään nämä tutkimustulokset kuitenkin käytännössä jätetään huomiotta: tekstistä ei käy missään kohtaa ilmi, että tutkimuksessa käytetyssä lähteistössä olisi toistuvasti havaittu sähkösavukkeiden käytön edesauttavan tupakoinnin lopettamista tai vähenemistä.

Käytännössä kyseisiä tutkimustuloksia sivutaan tekstissä vain kerran — toteamuksessa, että ”muiden kuin tupakanmakuisten sähkösavukenesteiden käyttö voi edistää tupakoinnin lopettamista verrattuna makuaineettomien tai tupakanmakuisten nesteiden käyttöön; muiden makuaineiden käyttö voi kuitenkin myös lisätä riskiä sähkösavukkeiden jatkuvampaan käyttöön.”

Tämäkin puolittain positiivissävyinen maininta sähkösavukkeiden ja makuaineiden käytön mahdollisesta tehokkuudesta tupakoinnin lopettamisessa kuitenkin käytännössä mitätöidään huomauttamalla toisessa yhteydessä, että sähkösavukkeet eivät kuitenkaan olisi ”tehokkaita tupakoinnin lopettamisessa kulutustuotteena käytettynä”.

Väite on erittäin harhaanjohtava ja parhaimmillaankin puolitotuus. Lähteenä käytetystä meta-analyysista (25) nimittäin käy selvästi esille, että kyseinen tulos pätee vain siinä tapauksessa, kun analyysiin lasketaan mukaan mikä tahansa sähkösavukkeiden käyttö, myös pelkät kokeilut ja muu satunnaiskäyttö.

Sen sijaan sähkösavukkeiden päivittäisen käytön havaittiin myös kyseisessä meta-analyysissa lisäävän merkittävästi tupakoinnin lopettamisen todennäköisyyttä. Tähän lopputulokseen oli päädytty sekä tupakoinnin lopettamista sähkösavukkeilla koskevissa kliinisissä tutkimuksissa että sähkösavukkeiden käyttöä käytännön elämässä koskevissa kyselytutkimuksissa (eli ”kulutustuotteena käytettynä”).

Käytön säännöllisyys on luonnollisesti edellytys minkä tahansa tupakkaa korvaavan tuotteen toimivuudelle tupakoinnin lopettamisessa, minkä epäilemättä myös THL:n ja Tampereen yliopiston tutkijat hyvin tiedostavat.

Se, että tutkimustuloksista jätetään kertomatta juuri tupakkavierotuksen kannalta olennaisimmat, eli sähkösavukkeiden säännöllistä käyttöä koskevat tiedot, kertoo jo itsessään, että tutkimuskirjallisuudesta ei pyritä antamaan tasapuolista käsitystä. Onkin ilmeistä, että siitä valikoidaan ja korostetaan kohtia, jotka näyttäisivät tukevan Suomen poikkeuksellisen tiukkaa sähkösavukesääntelyä, ja vastaavasti tätä sääntelymallia haastavia tutkimustuloksia joko vähätellään tai sivuutetaan kokonaan.

Tutkimuksen lopuksi tekijät ilmaisevatkin avoimesti tukevansa Suomen tiukkaa sääntelylinjaa ja toivovansa makuainerajoituksen valvontaan vielä lisäkiristyksiäkin.

Epäilemättä tätä narratiivia sekoittaisi pahemman kerran, jos tutkimuksesta kävisi selvästi esille, että sähkösavukkeiden, ja etenkin makuaineellisten sähkösavukkeiden, säännöllisen käytön on toistuvasti todettu parantavan tupakoinnin lopettamisen todennäköisyyttä.

Tämän jälkeen olisi varsin vaikea perustella, miksi aikuisia tupakoitsijoita estetään Suomessa käyttämästä tuotteita, jotka auttaisivat heitä pääsemään eroon tupakoinnista.




Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *