Tupakka- ja nikotiinipoliittisen työryhmän mietintö jättää paljon toivomisen varaa — kaikkia keinoja tupakoinnin vähentämiseksi ei hyödynnetä tälläkään kertaa

Sosiaali- ja terveysministeriön asettama tupakka- ja nikotiinipoliittinen työryhmä jätti ministeriölle viime kuun lopussa viimeisimmät toimenpide-ehdotuksensa nikotiinituotteita koskevaan sääntelyyn.

Näistä keskeisimpien mukaan:

Edellämainitut tupakointikiellot koskisivat poltettavien tupakkatuotteiden ohella myös kaikkia muita tupakkalain alaisia tuotteita riskitasosta riippumatta. Samat säännöt pätisivät siis myös esimerkiksi sähkösavukkeiden kaltaisiin tupakattomiin ja savuttomiin tuotteisiin.

Suhtautumistapa uusiin tupakattomiin ja savuttomiin nikotiinituotteisiin — esimerkiksi nikotiinipusseihin — kiteytyy toimenpide-ehdotuksessa 2.7.1: ”lisätään tupakkalakiin määritelmä ’nikotiinia sisältävät tupakan vastikkeet’ ja yhtenäistetään niiden sääntely tupakkatuotteiden ja nikotiininesteiden sääntelyn kanssa.”

Tiivistetysti voidaan sanoa, että mietintö on pitkälti samankaltainen viiden vuoden takaiseen nähden. Siihen antamaamme lausuntoon voi perehtyä täältä.

Suomen tupakkapolitiikan kulmakivenä on ollut jo vuosikymmeniä verotuksen ja rajoitusten jatkuva kiristäminen, ja vastaavasti tupakka- ja nikotiinipoliittisten työryhmien esittämät uudistukset ovat koskeneet lähinnä sitä, miten niitä voitaisiin kiristää entisestään. Yleisenä kehityssuuntauksena on ollut rajoitusten vieminen yhä enemmän kansalaisten vapaa-ajan ja muun yksityisen elämänpiirin puolelle — vuokra-asuntoihin ehdotetun automaattisen tupakointikiellon myötä aina kodin seinien sisäpuolelle asti.

Myös työryhmän vastaus uusiin nikotiinituotteisiin noudattelee konventionaalista linjaa: niitä tulisi yksinkertaisesti säännellä samalla tavalla kuin perinteisiä savukkeitakin.

Ratkaisukeinojen samankaltaisuutta mietinnöstä toiseen ei voida siinä mielessä pitää mitenkään yllättävänä, että myös työryhmän kokoonpano noudattaa vuodesta toiseen samaa kaavaa. Jäsenistö koostuu myös tällä kertaa lähes yksinomaan hallituksen alaisuudessa toimivien virastojen virkamiehistä ja sosiaali- ja terveysministeriön STEA-tuin rahoittamien järjestöjen edustajista.

Hallitus toisin sanoen hakee tupakka- ja nikotiinipolitiittisia uudistusehdotuksia tahoilta, joiden tiedetään jo etukäteen myötäilevän hallituksen ajamaa linjaa. Asetelma ei juurikaan jätä tilaa tuoreille ideoille, saati sitten suoranaisesti hallituksen linjauksia haastaville uudistuksille.

Näkökulmien yksipuolisuus korostuu entisestään ottaen huomioon, että työryhmän jäsenten edustamat järjestöt ovat profiloituneet vahvasti ns. tupakoinnin haittojen vähentämisen -mallin vastustamiseen — jopa siinä määrin, että henkilöitä, joiden tiedetään kannattavan kyseistä ajattelutapaa, saatetaan kieltää osallistumasta kyseisten järjestöjen järjestämille yleisöluennoille.

Työryhmältä ei tässä mielessä voida edes odottaa objektiivista suhtautumista tupakoinnin kansanterveyshaittojen vähentämiseen vaihtoehtoisten nikotiinituotteiden avulla. Mikäli mietintö olisi laadittu puolueettomasti kansanterveydellisin perustein, siinä toki huomioitaisiin kaikki keinot tupakkasairauksien ja -kuolemien vähentämiseksi — myös haitattomampien vaihtoehtojen tarjoama mahdollisuus päästä eroon tupakoinnista ja siihen liittyvistä terveyshaitoista.

Viime kädessä myöskään jatkuvien sääntelykiristysten kansanterveydellinen hyöty ei ole aivan niin itsestäänselvää kuin mietinnössä annetaan ymmärtää. 

Vero- ja sääntelykiristyksiä perustellaan sillä, että ”yleisesti on arvioitu, että tupakoinnin vähentymiseen ovat vaikuttaneet muutokset tupakkapolitiikassa, kuten säännölliset tupakkaveron korotukset vuodesta 2009 lähtien, tupakointikiellot sekä asenneilmapiirin muutos.”

Tilastojen perusteella tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tupakkatilastojen mukaan aikuisväestön (20+-vuotiaat) päivittäistupakointi laski vuotta 2009 edeltävänä vuosikymmenenä neljä prosenttiyksikköä ja sitä seuraavan vuosikymmenen aikana kolme prosenttiyksikköä.

2000-luvulla toteutetut jatkuvat vero- ja sääntelykiristykset eivät siis näyttäisi nopeuttaneen tupakoinnin vähenemistä millään merkittävällä tavalla. Pikemminkin tupakoinnin väheneminen on ollut viime aikoina hidastumaan päin, kuten myös mietinnössä todetaan.

Uudet tuotteet, vanhat konstit

Uusien nikotiinituotteiden esiinnousun myötä tupakka- ja nikotiinipolitiikka on tällä hetkellä voimakkaassa murroksessa. Kuten edellä on todettu, tupakka- ja nikotiinipoliittisen työryhmän vastaus tähän täysin uuteen tilanteeseen on, että uusia nikotiinituotteita tulisi yksinkertaisesti kohdella samalla tavalla kuin perinteisiä tupakkatuotteita. 

Tässä kohtaa työryhmän voidaan sanoa menevän siitä, missä aita on matalin: turvautuminen perinteisten tupakkatuotteiden sääntelystä tuttuihin ratkaisumalleihin ei vaadi minkäänlaista paneutumista poltettavien savukkeiden ja savuttomien vaihtoehtotuotteiden perustavanlaatuisiin eroihin. 

Nämä erot voidaan tiivistää kahteen pääasiaan: vaihtoehtoiset nikotiinituotteet ovat huomattavasti poltettavia tupakkatuotteita haitattomampia ja ne ovat auttaneet miljoonia tupakoitsijoita pääsemään eroon tupakoinnista. Esimerkiksi sähkösavukkeiden avulla tupakoinnista eroon päässeitä arvioidaan olevan jo pelkästään Isossa-Britanniassa parisen miljoonaa. 

Uudet nikotiinituotteet ovat siis tuoneet tupakka- ja nikotiinipolitiikkaan sekä uusia haasteita että uusia mahdollisuuksia. Työryhmän käsittelyssä huomiota kiinnitetään kuitenkin vain toiseen puoleen asiasta eli mahdollisiin haittoihin. 

Tämä helpottaa huomattavasti työryhmän pyrkimystä säännellä uusia nikotiinituotteita poltettavia savukkeita vastaavalla tavalla: jättämällä uusien nikotiinituotteiden huomattavasti savukkeita alhaisemman riskitason ja mahdolliset kansanterveyshyödyt yksinkertaisesti noteeraamatta, myöskään sääntelyn yhtenäistämistä perinteisten tupakkatuotteiden kanssa ei tarvitse perustella oikeastaan millään tavalla.

Työryhmä ei ainoastaan sivuuta vaihtoehtotuotteiden ja perinteisten savukkeiden terveysriskien välisiä huomattavia eroja vaan pyrkii suoranaisesti yhdistämään tupakoinnin riskit savuttomiin nikotiinituotteisiin. Tämä tapahtuu siirtymällä mietinnössä saumattomasti tupakan haitoista nikotiinituotteiden kieltämiseen esimerkiksi seuraavaan tapaan (kursivoinnit lisätty):

”Nykyään myös YK:n Ihmisoikeuksien yleinen julistus ottaa huomioon tupakan aiheuttamat laaja-alaiset terveyshaitat ja ennenaikaiset kuolemat. Tämän vuoksi oikeus tupakattomaan ja nikotiinittomaan elämään on ihmisoikeus.”

Sähkösavukkeiden ja nikotiinipussien kaltaisilla tupakattomilla ja savuttomilla nikotiinituotteilla ei luonnollisestikaan ole mitään tekemistä tupakan aiheuttamien terveyshaittojen ja ennenaikaisten kuolemien kanssa.

Lisäksi on huomattava, että kaikki tupakkatuotteetkaan eivät ole samanlaisia. Tupakkaan liitetyt terveyshaitat aiheutuvat pääasiassa tupakan palamisen yhteydessä syntyvistä haitallisista aineista, joten myös ”tupakan” terveysriskeistä puhuttaessa tulisi aina käydä selvästi ilmi, onko kyse poltettavista vai savuttomista tupakkatuotteista, kuten esimerkiksi savukkeista vai nuuskasta.

Koska poltettavat tupakkatuotteet ja savuttomat nikotiinituotteet ovat täysin eri riskitason tuotteita, on ilmeistä, että niiden välisiä raja-aitoja hämärtämällä pyritään yhdistämään poltettaviin savukkeisiin liitetyt mielikuvat myös huomattavasti haitattomampiin tuotteisiin, jotka eivät edes sisällä tupakkaa tai tuota savua. 

Tämä luonnollisesti auttaa vaatimaan yhdenmukaista sääntelyä täysin erilaisille tuotteille joutumatta esittämään hankalia perusteluja, miksi näin pitäisi tehdä.

Kenties kärjistetyimmin sääntelyn ”yhdenmukaistamisen” epäsuhtaisuus nousee esiin nikotiininuuskan eli ns. nikotiinipussien kohdalla. Savuttomana ja tupakattomana nikotiinituotteena ne muistuttavat ennemminkin nikotiinipurukumia kuin savukkeiden tai nuuskan kaltaisia perinteisiä tupakkatuotteita. Niitä myös käytetään yleisesti tupakoinnista — ja myös nuuskaamisesta — eroon pääsemiseen, ja tähän tarkoitukseen tunnettu ruotsalainen tupakka- ja nikotiinitutkija K.O. Fagerström on ne alunperin myös kehittänyt. Hänet puolestaan tunnetaan muun muassa nikotiiniriippuvuuden arviointiin maailmanlaajuisesti käytetystä Fagerströmin riippuvuustestistä.

Työryhmän mukaan nikotiinipusseja tulisi kuitenkin säännellä samoin kuin perinteistä nuuskaa — toisin sanoen vielä poltettavia savukkeitakin tiukemmin. Tämä tarkoittaisi sitä, että tavanomaisen nuuskan tapaan myöskään nikotiinipusseja ei enää saisi myydä Suomessa eikä tilata ulkomailta. Jos myös työryhmän kaavailema nuuskan matkustajatuonnin kielto menisi läpi, sama pätisi myös nikotiinipusseihin. 

Tämän seurauksena suomalaisten olisi mahdotonta hankkia nuuskaa tai nikotiinipusseja enää mistään — ainakaan laillisin keinoin. 

Samaan aikaan ylivoimaisesti vaarallisinta nikotiinituotetta, poltettavia savukkeita, on yleisessä myynnissä ympäri Suomea ja myös matkustajatuonti määrätyissä rajoissa on sallitua. 

Vaikea nähdä, miten sääntely voisi enää tätä enemmän mennä päälaelleen. Käytännössä sillä suojellaan poltettavien tupakkatuotteiden markkina-asemaa huomattavasti haitattomampiin vaihtoehtoihin nähden.

Unohdetut tupakoitsijat

Suomessa tällä hetkellä vallitsevalle jyrkälle kieltomentaliteetille tupakointia huomattavasti haitattomampiin vaihtoehtoihin on sitäkin vaikeampi löytää perusteita ottaen huomioon, että tupakointikaan ei Suomesta ole ikävä kyllä kadonnut mihinkään. 

Tällä hetkellä Suomen aikuisväestöstä tupakoi päivittäin tai satunnaisesti noin joka viides (18%). Väestömääränä tämä tarkoittaa sitä, että Suomessa on noin 900.000 tupakoitsijaa.

Kuten edellä on todettu, myöskään jatkuvat sääntelykiristykset eivät ole nopeuttaneet tupakoinnin vähenemistä ainakaan viimeiseen kahteenkymmeneen vuoteen. 

On siis ilmeistä, että uusille keinoille tupakoinnin vähentämiseksi on edelleen huutava tarve.

Tämä on sitäkin ilmeisempää ottaen huomioon, että tällä hetkellä suositeltujen nikotiinikorvaustuotteiden avulla tupakoinnin lopettamisessa onnistuu pysyvästi alle kymmenesosa yrittäneistä. 

Nikotiinikorvaustuotteiden heikko toimivuus väestön tupakoinnin vähentämisessä käy ilmi myös työryhmän mietinnöstä. Nikotiinikorvaustuotteiden noustua kauppojen hyllyille nikotiinista tuli Suomen eniten käytetty lääkeaine, mutta sillä ”ei ole ollut merkittävää vaikutusta tupakoinnin vähenemiseen”, mietinnössä todetaan.

Tupakoinnin lopettamisessa epäonnistuneiden lisäksi monet tupakoitsijat eivät edes yritä tupakoinnin lopettamista tällä hetkellä suositelluin menetelmin.

Tupakointi on siis kiistatta edelleen merkittävä kansanterveydellinen taakka Suomessakin. Tämä todetaan myös mietinnössä: ”Merkittävimmät kansansairautemme ovat sydän- ja verisuonisairaudet, astma ja allergia, krooniset keuhkosairaudet, syöpä ja diabetes, joille kaikille yhteinen riskitekijä on tupakointi […] THL on arvioinut tupakoinnin aiheuttavan vuosittain noin 3 700–5 500 ihmisen ennenaikaisen kuoleman Suomessa. Kuolleisuus ei kuitenkaan kuvasta tupakoijien muuta väestöä huomattavasti suurempaa sairastuvuutta lukuisiin tauteihin, sairastumisen riskin lisääntymistä ja jo todettujen sairauksien pahentumista.”

Tupakointi on yhä Suomen suurin yksittäinen estettävissä oleva terveysriski, todetaan myös sosiaali- ja terveysministeriön tiedotteessa. Se on myös keskeinen koulutusryhmien välisten terveyserojen aiheuttaja: työryhmän mietinnön mukaan tupakointi selittää sosioekonomisista kuolleisuuseroista miehillä 25 prosenttia ja naisilla 13 prosenttia.

Koska tupakka- ja nikotiinipolitiikassa on kansanterveydellisesti katsottuna ylivoimaisesti tärkeintä päästä eroon tupakoinnista, maailmalla onkin käyty jo vuosien ajan vilkasta keskustelua haitattomampien vaihtoehtojen tarjoamasta mahdollisuudesta vähentää väestön tupakointia. Kyseiselle ajatustavalle, eli haittojen vähentämisen mallin soveltamiselle myös tupakkapolitiikassa (tobacco harm reduction) löytyy jo laajaa kannatusta eri maiden tutkijoiden ja terveysasiantuntijoiden keskuudessa.

Suomalaisasiantuntijoiden panos tähän kansainväliseen keskusteluun on ainakin toistaiseksi ollut, että aiheesta ei käydä keskustelua lainkaan.

Parhaimmillaankin suomalaiset tupakka- ja nikotiinipoliittiset asiantuntijat saattavat mainita vaihtoehtotuotteiden terveysriskien olevan tupakointia ”pienemmät”, mutta erojen mittakaavaa ei tuoda koskaan esille — toisin sanoen sitä, että vaihtoehtotuotteista vapautuvien haitallisten aineiden pitoisuudet ovat tyypillisesti yli 90% tupakansavussa esiintyviä määriä pienemmät, ja että suurinta osaa perinteisten savukkeiden haitta-aineista savuttomissa vaihtoehdoissa ei esiinny lainkaan.

Vastaavalla tavalla uusien nikotiinituotteiden esiinnousussa keskitytään pelkästään huoleen niiden käytön kasvusta ja erityisesti pelkoon siitä, että ne toimisivat nuorille uutena väylänä tupakointiin tai nikotiiniriippuvuuteen. Sen sijaan sitä puolta asiasta ei tuoda koskaan esille, että tupakointi — sekä aikuisten että nuorten — on tyypillisesti kääntynyt selvästi aiempaa nopeampaan laskuun vaihtoehtotuotteiden käytön kasvaessa. 

Toisin sanoen tupakointia korvaavina tuotteina vaihtoehtoisten nikotiinituotteiden kansanterveysvaikutukset eivät ole pelkästään negatiivisia edes nuorten parissa. Tähän viittaavat myös tutkimukset, joiden mukaan vaihtoehtoisia nikotiinituotteita kokeilevat ja käyttävät nuoret mitä todennäköisimmin vaihtoehtojen puuttuessa polttaisivat tupakkaa.

Mitä erityisesti sähkösavukesääntelyyn tulee, siinä sivuutetaan säännönmukaisesti se tosiasia, että tutkimukset ovat jo pitkään osoittaneet tupakoimattomien nuorten sähkösavukekokeilujen johtavan hyvin harvoin sähkösavukkeiden säännölliseen käyttöön. 

Toisin sanoen ne eivät ole missään merkittävissä määrin luoneet nuorille uutta ”porttia” nikotiiniriippuvuuteen.

Nikotiinittomuuden tavoittelua savuttomuuden kustannuksella

Työryhmän mietinnössä haittojen vähentämisen -mallin sivuuttamiselle esitetään käytännössä vain yksi syy: ”Voimassa olevan tupakkalain tavoite on tupakka- ja nikotiinituotteiden käytön loppuminen […] Tavoite nikotiinittomasta yhteiskunnasta ja tavoitteen asettaminen tupakkalakiin on kansainvälisesti ainutlaatuista. Suomen tupakkapolitiikan tavoitteena ei siis ole ns. haittojen vähentäminen, jossa savukkeiden polttaminen pyritään korvaamaan muiden nikotiinituotteiden käytöllä.”

Mikään lakiin aiemmin asetettu tavoite ei kuitenkaan estä — eikä saa estää — myöskään uudistamasta terveyspolitiikkaa kansanterveydellisesti tarkoituksenmukaisimmalla tavalla. Pikemminkin terveyspolitiikan jatkuva päivittäminen ja uudistusehdotusten tekeminen on sekä sosiaali- ja terveysministeriön että sen asettamien työryhmien nimenomainen tehtävä.

Mitään estettä myöskään haittojen vähentämisen -mallista käytävälle avoimelle keskustelulle tai ajatusmallin soveltamiselle myös Suomen tupakka- ja nikotiinipolitiikassa ei siis ole olemassa. 

Tupakka- ja nikotiinipolitiikan uudelleenarvoinnille voidaankin nähdä olevan erityistä tarvetta juuri nyt, kun haitattomammat vaihtoehtotuotteet ovat tuoneet tupakka- ja nikotiinipolitiikkaan sekä uusia huolenaiheita että uusia mahdollisuuksia vähentää tupakoinnin kansanterveydellisiä haittavaikutuksia.

Tavoitteiden ja toimenpiteiden jatkuva uudelleenarviointi on erityisen olennaisessa osassa juuri terveyspolitiikassa, jonka tulisi perustua tieteeseen ja pysytellä siis jatkuvasti lisääntyvän tutkimustiedon tasalla. Tämä pätee myös vaihtoehtoisia nikotiinituotteita koskevaan tutkimustietoon, jonka määrä kasvaa jatkuvasti kiihtyvään tahtiin — pelkästään sähkösavukkeista on tähän mennessä tehty arviolta noin 8000 tieteellistä tutkimusta. 

Tutkimustiedon merkittävän lisääntymisen tulisi näkyä myös sähkösavukkeiden kansanterveysvaikutusten arvioinnissa ja sähkösavukkeisiin kohdistuvassa sääntelyssä, mutta ainakaan toistaiseksi näin ei ole Suomessa tapahtunut.

Ei myöskään voida unohtaa sitä jo edellä esille tuotua tosiasiaa, että tupakointi ei ikävä kyllä ole vielä kadonnut mihinkään. Ei ole kansanterveydellisesti oikeutettua suhtautua yhdentekevästi siihen, käyttääkö lähes miljoona suomalaista ylivoimaisesti vaarallisimpia nikotiinituotteita vai huomattavasti haitattomampia vaihtoehtoja niiden sijasta.

Hallituksen ja työryhmän suhtautumistavalle haittojen vähentämisen -malliin on leimaa-antavaa myös se, että siihen suhtaudutaan kuin se olisi sovittamattomassa ristiriidassa nikotiinittomuuden tavoitteen kanssa. Näin ei kuitenkaan ole: mikään ei estä tavoittelemasta nikotiinituotteiden käytön loppumista väestössä yleisellä tasolla ja auttamasta samaan aikaan niitä tupakoitsijoita, jotka eivät halua tai pysty lopettamaan tupakointia perinteisin keinoin, pääsemään eroon tupakoinnista huomattavasti haitattomampien vaihtoehtojen avulla.

Näiden tavoitteiden yhteensovittamista käsitellään muun muassa Norjan kansanterveyslaitoksen raportissa Evaluation of harm reduction as a strategic element in tobacco work.

Kansanterveydellisesti katsottuna voidaankin pitää varsin oudoksuttavana, ellei suorastaan piittaamattomana, suhtautumistapana, että Suomessa tupakoitsijoita suoranaisesti estetään pyrkimästä eroon tupakoinnista, vaikka keinoja tähän olisi vielä senkin jälkeen, kun perinteiset lopettamiskeinot ovat pettäneet.

Sosiaali- ja terveysministeriöltä ja sen asettamalta nikotiinipoliittiselta työryhmältä näyttäisikin unohtuneen, että myös tupakoinnin jatkaminen on nikotiinin käytön jatkumista. Tupakoinnista haitattomampiin vaihtoehtoihin siirtymisen ehkäiseminen ei edistä nikotiinittomuuden tavoitetta vaan nikotiinin käytön jatkumista kaikkein vaarallisimmassa muodossaan. 

Minkään ei pitäisi estää tupakoitsijoita pyrkimästä savuttomuuteen. On paradoksaalista, että Suomessa näin tehdään nikotiinittomuuden tavoittelun nimissä.

Suomen nikotiinipoliittinen linja — poikkeusilmiö maailmalla

Kuten työryhmän mietinnössäkin todetaan, Suomi on nikotiinittomuuden tavoittelussaan poikkeustapaus maailmassa: nikotiinin käytön loppumista ei ole asetettu tavoitteeksi missään muualla kuin Suomessa. 

Muualla maailmassa tupakka- ja nikotiinipolitiikan tähtäin on ennen kaikkea savuttomuudessa eli poltettavien tupakkatuotteiden käytön loppumisessa. Tälle on myös selkeät terveysperusteet, sillä tupakkasairauksien pääasiallinen aiheuttaja on tupakansavu, eli tupakan polttamisen yhteydessä syntyvät palamistuotteet, ei nikotiini. Tästä johtuen tupakoinnista savuttomiin vaihtoehtoihin siirtymisestä on kiistatonta terveyshyötyä.

Suomen sääntelylinja poikkeaa erityisesti länsimaissa yleisesti vallitsevasta suhtautumistavasta tupakointia korvaaviin vaihtoehtoihin. Esimerkiksi sähkösavukkeita ei säännellä yhtä raskaalla kädellä kuin Suomessa juuri missään muussa EU-maassa tai muuallakaan länsimaissa. Esimerkiksi sähkösavukkeiden etämyynti ja makuaineiden käyttö sähkösavukkeissa on länsimaissa yleisesti ottaen sallittua. Myös sähkösavukenesteiden verotus on tyypillisesti huomattavasti Suomea kevyempää tai niistä ei kanneta valmisteveroa lainkaan. 

Myös muita tupakointia haitattomampia vaihtoehtotuotteita, kuten nikotiinipusseja ja kuumennettavia tupakkatuotteita, säännellään länsimaissa pääsääntöisesti saman suhteellisuusperiaatteen mukaisesti. Toisin sanoen toisistaan poikkeavia tuotteita ei säännellä toisiaan vastaavalla tavalla, vaan sääntely kohdistuu selvästi ankarammin kaikkein haitallisimpiin nikotiinituotteisiin, poltettaviin savukkeisiin.

Joissakin maissa, kuten Britanniassa ja Uudessa-Seelannissa, terveysviranomaiset ovat nostaneet sähkösavukkeet jo virallisestikin yhdeksi keinoksi edistää väestön tupakoimattomuutta. Molemmat maat myös tunnetaan tiukan tupakkapolitiikan mallimaina — niiden Suomen sääntelylinjasta täysin poikkeavaa suhtautumistapaa sähkösavukkeisiin ei siis voida selittää sillä, että Suomen tupakka- ja nikotiinipolitiikka olisi jollakin tapaa niitä edistyksellisempää. Päinvastoin, Iso-Britannia on valittu vuosi toisensa jälkeen eurooppalaisen tupakkapolitiikan kärkimaaksi.

Molemmissa edellämainituissa maissa myös tupakoidaan vähemmän kuin Suomessa, joten niillä ei myöskään voida nähdä olevan sen suurempaa tarvetta turvautua Suomesta poikkeaviin keinoihin tupakoinnin vähentämiseksi. Nykyisin eli päivittäin tai satunnaisesti aikuisväestöstä tupakoi Uudessa-Seelannissa 9%, Isossa-Britanniassa 13%, Suomessa edellä mainitut 18%. 

Tupakointi on myös vähentynyt näissä maissa selvästi Suomea nopeammin viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Viime syksynä Ison-Britannian terveysviranomaisten toimeksiannosta julkaistiin King’s College London -yliopiston yhdessä kansainvälisen asiantuntijaryhmän kanssa toteuttama 1500-sivuinen tutkimuskatsaus sähkösavukkeiden terveysvaikutuksista, käyttäjäkunnasta, käytön yleisyydestä, tehokkuudesta tupakoinnin lopettamisessa ja väestön tupakoinnissa sähkösavukkeiden käytön rinnalla tapahtuneista muutoksista. Kyseisiä katsauksia on tehty Britanniassa säännöllisesti vuodesta 2015 lähtien, joten viimeisin katsaus oli jo kahdeksas laatuaan.

On selvää, että haittojen vähentämisen malliin on päädytty näissä maissa tarkan harkinnan perusteella, eikä esimerkiksi siksi, että tupakka- ja nikotiinipolitiikka olisi niissä jotenkin Suomea leväperäisempää.

Asia on pikemminkin päinvastoin: on huolestuttavaa, että haitattomampien nikotiinituotteiden tarjoamaa mahdollisuutta tupakkasairauksien ja -kuolemien vähentämiseen ei Suomessa edes tutkita millään tavalla. 

Voidaan sanoa, että tässä suhteessa Suomi on tipahtanut täysin kansainvälisen tupakka- ja nikotiinipoliittisen keskustelun ja siihen liittyvän tieteellisen tutkimuksen ulkopuolelle.

Sääntelymallia ”kehitysmaista”?

Suomen yleislänsimaisesta linjasta radikaalisti poikkeavan vaihtoehtoisten nikotiinituotteiden sääntelyn huomioon ottaen ei voida pitää yllättävänä, että tukea Suomen jyrkälle sääntelytavalle haetaan lähinnä länsimaiden ulkopuolelta. Näin tekee muun muassa tupakka- ja nikotiinipoliittisen työryhmän kokoonpanoon nyt jo kolmatta kertaa peräkkäin kuulunut, Suomen ASH -järjestön puheenjohtaja Pekka Puska.

”Ainakin 37 maata on kieltänyt sähkösavukkeen kokonaan. Maat ovat pääosin kehitysmaita, joissa sähkösavuke on uusi ilmiö”, toteaa Puska tupakka- ja nikotiinipoliittisen työryhmän mietintöä koskevassa blogikirjoituksessaan. 

Erikoista kyllä, mahdollisena selityksenä kyseisten maiden länsimaista poikkeavaan sääntelytapaan, Puska pitää sitä, että koska sähkösavukkeet ovat kyseisissä maissa vielä uusi ilmiö, sähkösavukesääntely olisi niissä länsimaita vapaampaa kaupallisista paineista. ”Mahdollisesti sen vuoksi mailla on ollut kanttia tehdä tällainen päätös. Länsimaissa on kaupallisen paineen vuoksi jouduttu menemään hankalamman säätelyn kautta”, Puska toteaa.

Erikoista näkemyksessä on se, että siinä ei huomioida lainkaan niitä kaupallisia paineita, joita aiheutuu siitä, että näissä maissa paitsi tyypillisesti tupakoidaan enemmän kuin länsimaissa, myös harjoitetaan usein laajamittaista tupakan viljelyä ja tupakkateollisuutta. Perinteisellä, poltettaviin tupakkatuotteisiin perustuvalla tupakkateollisuudella on toisin sanoen näissä maissa sekä poikkeuksellisen laaja asiakaskunta että vahva jalansija valtiontaloudessa. Usein tupakkateollisuus on suoranaisesti valtio-omisteista, kuten esimerkiksi sähkösavukkeet kieltäneissä Iranissa, Syyriassa, Pohjois-Koreassa ja maailman kolmanneksi suurimmassa tupakantuottajamaassa, Intiassa.

On ilmeistä, että näissä maissa on nimenomaisesti taloudellisten intressien mukaista suojella perinteistä tupakkateollisuutta sähkösavukkeiden kaltaisilta kilpailevilta tuotteilta.

Voidaan myös kysyä, onko Suomella mitään erityistä syytäkään hakea sääntelymallia juuri edellä mainitun kaltaisista maista, joissa tupakoidaan erityisen runsaasti, harjoitetaan laajamittaista valtiollista tupakkateollisuutta, eikä valtiomallikaan usein vastaa länsimaista demokratiakäsitystä?

Mikä tahansa valtiovallan sääntely ja muu kontrolli on toki aina helpompaa autoritaarisissa valtioissa kuin länsimaisissa demokratioissa, joten siinä mielessä länsimaissa toden totta joudutaan usein menemään ”hankalamman sääntelyn kautta”.

Toki ei pidä unohtaa sitäkään, että sähkösavukesääntely on Suomea lievempää myös monissa länsimaiden ulkopuolisissa maissa. Mitään yleistystä ei siis Puskan esille nostamien maiden perusteella voida tehdä edes länsimaiden ulkopuolella vallitsevasta sääntelytilanteesta.

On myös huomattava Puskan kommentin toinen puoli: jos sähkösavukkeet on kielletty 37 ”kehitysmaassa”, suurimmassa osassa maailmaa, ja etenkin läntisissä demokratioissa, ne ovat siis sallittuja.

Puskan kommentti onkin kuvaava työryhmän mietinnölle yleisemminkin ottaen: tunnetuista tosiasioista esitetään vain se puoli, joka vaikuttaisi tukevan vaihtoehtoisten nikotiinituotteiden jyrkkää sääntelyä. 

Koska vaihtoehtoisten tuotteiden mahdollisia kansanterveyshyötyjä ei tuoda hallituksen lakiesityksissä ja työryhmien mietinnöissä esille millään tavalla, niitä ei voida myöskään huomioida sääntelyssä. 

Kuinka päättäjät voisivat tehdä tosiasioihin ja tutkittuun tietoon perustuvia rationaalisia päätöksiä, jos heille ei anneta kaikkea päätöksentekoon olennaisesti vaikuttavaa tietoa? 

Kuinka sääntely voisi perustua vaihtoehtoisten nikotiinituotteiden kansanterveydellisiin vaikutuksiin, jos annettujen tietojen pohjalta ei voida tehdä minkäänlaista hyöty-haitta -arviota?

Mitä ilmeisimminkin tupakka- ja nikotiinipoliittiset sääntelytoimet on tarkoitus ajaa eduskunnassa läpi helpoimmalla mahdollisimmalla tavalla: jättämällä yksinkertaisesti kertomatta kaikki sellaiset asiaan vaikuttavat seikat, mitkä saattaisivat jollakin tapaa kyseenalaistaa valittua linjaa.