Tuoreen tutkimuksen mukaan Yhdysvalloissa voitaisiin välttyä 6,6 miljoonalta ennenaikaiselta kuolemalta, jos tupakoitsijoita kannustettaisiin korvaamaan tupakointi sähkösavukkeilla seuraavan kymmenen vuoden aikana.
Tutkimuksessa arvioitiin sähkösavukkeiden väestötason vaikutuksia parhaimmillaan ja huonoimmillaan. Arvioinneissa huomioitiin muun muassa sähkösavukkeiden suhteelliset terveysriskit savukkeisiin nähden sekä sähkösavukkeiden tupakointia ja tupakkakokeiluja syrjäyttävä vaikutus eri todennäköisyyksillä laskettuna. Huomioon otettiin myös ne huolenaiheet, että sähkösavukkeet vähentäisivät tupakoinnin lopettamista perinteisemmillä keinoilla tai houkuttelisivat nikotiinituotteiden pariin myös sellaisia käyttäjiä, jotka eivät muuten kokeilisi sellaisia lainkaan.
Optimistinen arvio perustuu tähänastiseen tutkimusnäyttöön sähkösavukkeiden terveysriskeistä ja käyttötavoista. Pessimistisessä arvioinnissa sähkösavukkeiden negatiiviset vaikutukset arvioidaan huomattavasti suuremmiksi kuin nykyisen tutkimustiedon perusteella on odotettavissa.
Jopa jälkimmisessä ”worst case” -skenaariossa sähkösavukkeet vähentäisivät ennenaikaisten kuolemien määrää Yhdysvalloissa 1,6 miljoonalla ja lisäisivät yhdysvaltalaisten elinvuosia kaikkiaan 20,8 miljoonalla vuodella. Optimistisen, nykyistä tutkimustietoa mukailevan arvion mukaan ennenaikaiset kuolemat vähenisivät 6,6 miljoonalla kartuttaen yhdysvaltalaisten elinvuosia yhteensä 86,7 miljoonalla vuodella.
Tutkijoiden mukaan terveyshyödyt eivät rajoittuisi pelkästään eliniän pidentymiseen. ”Lisäksi huomattavia terveysetuja saavutettaisiin tupakoinnista aiheutuvan sairastavuuden, kivun ja kärsimyksen vähentymisenä ja vähentyneenä altistumisena passiiviselle tupakoinnille”, toteaa yksi tutkimuksen johtajista, David Levy Georgetownin yliopistollisesta sairaalasta.
Tästä johtuen tutkijat suosittelevat sähkösavukkeiden sisällyttämistä osaksi tupakoinnin loppumiseen tähtäävää tupakkapolitiikkaa, niinsanottua ”endgame”-tavoitetta: ”Vanhoja tupakkapoliittisia toimintamalleja tulee täydentää uusilla toimintatavoilla, joissa kannustetaan korvaamaan sähkösavukkeilla huomattavasti tappavammat savukkeet”, Levy toteaa.
Tutkimus julkaistiin vertaisarvioidussa Tobacco Control -lehdessä, ja sitä on kommentoitu myös tutkimusryhmän ulkopuolelta. Sen on sanottu lähettävän selvän viestin tupakoinnista sähkösavukkeisiin vaihtamisen eduista. ”Terveyshyödyt ovat massiiviset ja osoittavat, kuinka tärkeää on ennemmin hyödyntää kuin hylätä uusien nikotiinituotteiden mukanaan tuomat mahdollisuudet”, toteaa brittiläinen tupakka- ja alkoholitutkimuskeskuksen johtaja John Britton Nottinghamin yliopistosta.
Lähteet
Levy, David T. (et al.): Potential deaths averted in USA by replacing cigarettes with e-cigarettes. Tobacco Control, 2.10.2017.
Kelland, Kate: Switching to e-cigarettes could save 6.6 million American smokers: researchers. Reuters 3.10.2017.
Paluuviitteet: Uutiskatsaus / syys-lokakuu 2017 – Vapers Finland ry