Ylen A-Studiossa keskusteltiin sähkösavukkeiden makuainekiellosta 3

Ylen A-Studiossa ja siihen liittyvässä uutisessa käsiteltiin eilen sähkösavukkeiden makuainekieltoa.

Sekä Pekka Puska että Syöpäjärjestöjen Eeva Ollila esittivät jyrkkänä mielipiteenään, että makuaineilla ei ole mitään tekemistä tupakoinnin lopettamisen kanssa.

Kontrasti käyttäjäkunnan näkemyksiin on silmiinpistävä. Eräs lähetyksessä haastatelluista sähkötupakoitsijoista toteaa käyttävänsä makuaineita, koska ilman niitä sähkösavukkeet ”eivät maistu miltään”. Monikymmenvuotisen ketjutupakoinnin salmiakin makuisella sähkötupakalla lopettanut naishenkilö puolestaan toteaa: ”Tottakai nikotiini on olennaisin asia sähkösavukkeessa, mutta maku on yhtä tärkeä.”

Syöpäjärjestöjen Eeva Ollila on kuitenkin eri linjoilla kuluttajien omakohtaiseen kokemuspohjaan nähden: ”Ketjupolttaja ei tarvitse salmiakkia tai lakritsivadelmaa. Järkikin sen sanoo, että mansikalla houkutellaan nuoria”.

Makuaineita kuitenkin käytetään myös Syöpäjärjestöjen ja Pekka Puskan suosittelemissa nikotiinipurukumeissa. Niiden kohdalla ei ole koskaan ollut puhetta siitä käsityksestä, että hyvät maut lakkaisivat kiinnostamasta aikuisikään tultaessa.

Miksi makuaineet sitten ovat kuluttajille tärkeitä? Miksi niin kutsutut tupakanmakuiset nesteet eivät riitä tupakoinnista irti pyrkiville sähkötupakoitsijoille? 

Kuluttajille itselleen vastaukset ovat ilmeisiä. Kuten jo A-Studiossa haastateltu mieshenkilö asian kiteytti, makuaineita tarvitaan siksi, että ilman niitä sähkösavukkeet eivät maistuisi miltään.

Niin sanottu ”tupakanmaku” puolestaan ei monillekaan korvaa tupakointia, koska sähkösavukkeissa ei pystytä imitoimaan tupakan makua, joka syntyy paitsi tupakkakasvista myös sen palamisesta.

Sähkösavukkeet eivät sisällä tupakkaa eikä niissä tapahdu palamista. Tästä johtuen perinteisestä tupakoinnista syntyvä maku joudutaan usein korvaamaan jollakin muulla maulla, ja kuten tunnettua, makumieltymykset vaihtelevat laajalla skaalalla. 

Ei siis ihme, että eri maissa tehdyt kyselytutkimukset ovat jo pitkään osoittaneet, että suurin osa, noin 90 prosenttia, aikuisista sähkötupakoitsijoista käyttää sähkösavukkeissa muita makuaineita kuin niin sanottua tupakkamakua. Makuaineet myös lähes poikkeuksetta arvioidaan tärkeäksi apukeinoksi tupakoinnin lopettamisessa sähkösavukkeiden avulla.

Kenties kattavimmin aihetta on käsitelty vuonna 2017 toteutetussa tutkimuksessa, jossa makuaineiden käyttöä kartoitettiin noin 70.000 täysi-ikäisen yhdysvaltalaisen sähkötupakoitsijan keskuudessa.

Kuten myös Eeva Ollila toteaa, kuluttajille tulisi joka tapauksessa viestittää selvästi, ettei sähkösavukkeissa voi käyttää ihan mitä tahansa aineita. 

Kaikkein varmin keino välttää epämääräisten aineiden leviämistä kuluttajien keskuuteen on kuitenkin ohjata kulutusta valvottuun myyntiin ja nimenomaisesti höyrystettäväksi ammattimaisesti valmistettuihin tuotteisiin. Makuainekielto tekee juuri päinvastoin: se ohjaa kulutusta valvonnan ulkopuolelle nesteiden kotivalmistukseen ja tilaamiseen ulkomaisista verkkomyymälöistä. 

Nykyisessä sääntelymallissa tuntuukin unohtuneen, että makuaineiden käyttöä itsessään ei voida millään tavalla estää: niitä on saatavissa käytännössä mistä tahansa marketista ja vapaasti tilattavissa ulkomailta.

Kuten Ylen jutusta hyvin käy ilmi, Suomessa harjoitetaan Euroopan tiukinta sähkösavukesääntelyä — jopa niin tiukkaa, että sosiaali- ja terveysministeriön asettama tupakkapoliittinen työryhmä pyrkii estämään erityisesti tupakoitsijoita vaihtamasta vaarattomampiin vaihtoehtoihin. (”Työryhmä katsoo, että edellä mainittujen uusien tupakka- ja nikotiinituotteiden verotusta tulisi kehittää tavoitteena vähentää niiden käyttöä ja estää erityisesti tupakoitsijoiden siirtymistä muiden ei-lääkkeellisten nikotiinituotteiden käyttäjiksi”).

Silmiinpistävimmässä muodossaan tätä tavoitetta ajetaan juuri makuainekiellon muodossa, sillä se suosii poltettavia savukkeita rajoittamalla sähkösavukkeissa sallitut maut juuri siihen makuun joka on käytännössä mahdollista pelkästään perinteisille savukkeille. 

A-Studion haastattelussa Pekka Puska antaa ymmärtää tupakoinnin laskusuunnan olleen menneinä vuosikymmeninä niin suotuisaa, että savuttomuuden sijasta voidaan jo keskittyä tavoittelemaan täyttä nikotiinittomuutta. Toisin sanoen savuttomien nikotiinituotteiden mahdollisia hyötyjä ja haittoja ei ole tarpeen edes puntaroida, vaan haitattomampien vaihtoehtojen tupakointia mahdollisesti vähentävä vaikutus voidaan yksinkertaisesti sivuuttaa. 

Tämä näkyy myös tupakkapoliittisen työryhmän raportissa, missä harm reduction -näkökulma käytännössä ohitetaan yhdellä lauseella. Muualla maailmassa, myös naapurimaissa, aiheesta käydään vilkasta keskustelua, ja esimerkiksi Britanniassa, Kanadassa ja Uudessa-Seelannissa tupakoinnin vaihtamista sähkösavukkeisiin kannatetaan jo avoimesti myös terveysviranomaisten taholta. Kaikki edellä mainitut maat tunnetaan tupakkapolitiikan kärkimaina, joten mistään yleisestä sääntelypolitiikan löyhyydestä ei niiden kohdalla ole kyse.

Pekka Puska mainitsee haastattelussa yhdysvaltalaisen terveysviranomaistaho CDC:n (Centers for Disease Control and Prevention) kielteisen asenteen sähkösavukkeisiin mutta jättää huomioimatta, että toinen yhdysvaltalainen viranomaistaho, elintarvike- ja lääkeviranomainen FDA, puolestaan on toistuvasti puhunut tupakoinnista sähkösavukkeisiin vaihtamisen puolesta. 

CDC:nkään asenne ei ole aivan niin äkkijyrkkä kuin Pekka Puskan toteamuksesta voisi ymmärtää. CDC:n sähkösavuketiedotteessa muun muassa todetaan — hyvin varovaisin sanankääntein toki — että ”sähkösavukkeista on potentiaalista hyötyä aikuisille, ei raskaana oleville tupakoitsijoille, jos sillä korvataan kokonaan tavanomaiset savukkeet ja muut poltettavat tupakkatuotteet.”

Voidaan myös kysyä, onko Suomessa jo todella varaa jättää hyödyntämättä vaihtoehtoisten nikotiinituotteiden tarjoama mahdollisuus tupakoinnin terveyshaittojen vähentämiseen. THL:n tuoreen raportin mukaan noin kolmannes suomalaismiehistä ja viidennes naisista käyttää edelleen jotain tupakkatuotetta päivittäin tai satunnaisesti. Nuorista noin 60%  vähintäänkin kokeilee tupakointia 18 ikävuoteen mennessä.  

Aikuisväestön terveys- ja hyvinvointitutkimuksen mukaan suomalaisten päivittäis- tai satunnaistupakointi on laskenut vuosien 2012-2017 välillä vain 1,7 prosenttiyksikköä. Tupakoinnin laskusuunta on ollut yhtä nihkeää myös toisessa sähkösavukkeisiin poikkeuksellisen tiukasti suhtautuvassa länsimaassa, Australiassa.

Tupakoinnista sähkösavukkeisiin vaihtamisen puolesta aktiivisesti kampanjoivassa Britanniassa tupakointi on laskenut Suomeen ja Australiaan nähden noin kolminkertaisesti nopeammin.

Mitä nuoriin tulee, yhdysvaltalaisnuoristakaan 20% ei suinkaan ”käytä” sähkösavukkeita — kuten Ylen artikkelissa mainitaan — vaan kyseiseen lukuun on sisällytetty kaikki yksittäisetkin kokeilut edellisen kuukauden ajalta. Lisäksi lukuun on laskettu mukaan muunkinlainen höyryttely kuin perinteinen sähkötupakointi (esim. viime vuosina Yhdysvalloissa voimakkaasti nousussa ollut kannabiksen höyrystäminen). 

Viimeksimainitusta syystä on vaikea tietää tarkasti, missä määrin Yhdysvaltojen höyryttelytilastot koskevat sähkötupakointia siinä mielessä kuin se Suomessa ymmärretään, mutta säännöllinen höyryttely on joka tapauksessa huomattavasti edellä mainittua lukua harvinaisempaa. Kansallisten tilastojen perusteella high school -ikäisistä eli noin 14-18 -vuotiaista yhdysvaltalaisnuorista säännöllisesti (väh. 20 pv/kk) höyryttelee 5-6 prosenttia.

Tämäkin lukumäärä koostuu etupäässä tupakkatuotteita jo käyttäneistä nuorista; niistä nuorista, jotka eivät koskaan ole tupakoineet tai käyttäneet mitään muutakaan tupakkatuotetta, sähkösavukkeita käyttää säännöllisesti alle yksi prosentti.

Vielä tätäkin harvinaisempaa säännöllinen sähkötupakointi on brittinuorten keskuudessa. Heistä viikoittain sähkösavukkeita käyttää 1,6 prosenttia. Niiden nuorten keskuudessa, jotka eivät koskaan ole tupakoineet, viikoittainen sähkötupakointi on käytännössä olematonta (0,1%).

Edellämainitut Ison-Britannian lukemat vastaavat läheisesti sähkösavukkeiden käyttöä suomalaisnuorten keskuudessa. Näyttäisi siis siltä, ettei makuaineiden sallittavuudella ja avoimella viestinnällä sähkösavukkeiden vähäriskisyydestä tupakointiin verrattuna ole olennaista vaikutusta sähkösavukkeiden suosioon nuorten keskuudessa. Sitä vastoin niillä tiedetään olevan olennainen merkitys tupakoitsijoiden motivaatiolle lopettaa tupakointi sähkösavukkeiden avulla.

Eeva Ollila esittää haastattelussa varsin yllättävän käsityksen, että yli 90 prosenttia sähkötupakoitsijoista jatkaisi myös tupakointia. Väite on yllättävä siksi, että eri maiden (esimerkiksi Ison-Britannian, Yhdysvaltojen ja Kanadan) viranomaistietojen mukaan savukkeiden ja sähkösavukkeiden rinnakkaiskäyttö liikkuu tyypillisesti noin 40-60 prosentin välillä. 

On myös huomattava, että rinnakkaiskäyttö ei välttämättä ole pelkästään negatiivinen ilmiö, jos se johtaa asteittaiseen irtaantumiseen tupakoinnista.

Rinnakkaiskäytön yksiselitteisen tuomitsemisen sijasta tärkeämpää olisikin teroittaa sitä, että merkittäviä terveyshyötyjä voi odottaa vain lopettamalla perinteisen tupakoinnin kokonaan, ei pelkästään vähentämällä poltettujen savukkeiden määrää.

Tämä pätee myös perinteisiin nikotiinikorvaustuotteisiin, joita Ison-Britannian terveysviranomaisten mukaan käytetään yhtä usein savukkeiden rinnalla kuin sähkösavukkeitakin.