Kuukausittaiset arkistot: syyskuu 2013


Kun unelma romahtaa

Eu:n tulevaa tupakkadirektiiviä käsitellään parlamentin täysistunnossa 8.10.2013, jolloin sen kohtalosta ja siihen tehdyistä lisäyksistä äänestetään. Direktiiviin sisältyy myös höyryttimien luokitteleminen lääketuotteeksi (18 artikla). Lääkehyväksyntää höyryttimille ovat olleet vaatimassa mm. lopeta tupakointi- ja syöpäjärjestöt suureen ääneen vetoamalla vähäiseen määrään tutkimustuloksia ja yleiseen epätietoisuuteen niiden sisältämistä aineista. Myöskin on paheksuttu höyryttimien käytön […]


Maailman suurin höyrytapahtuma viikonloppuna

Huomenna perjantaina Kaliforniassa, starttaa käyntiin Maailman suurin elektronisiin savukkeisiin suuntautunut tapahtuma ECC (Electronic Cigarette Convetion). West Cost Vapers Club järjestää tapahtuman Anaheimin Konfressi -ja messukeskuksessa, josta tapahtumalle on varattu hulppeat lähes 7 hehtaaria tilaa. Tapahtumaan osallistuu ennätysmäärä jälleenmyyjiä ja valmistajia. Monet valmistajat ovat pantanneet uutuuksiaan ECC -tapahtumaan, joten seuraamme mielenkiinnolla […]


Oikeus: sähkötupakka ei ole lääke

Saksassa oikeusistuimet ovat hyväksynyt kolme eri kannetta, joissa vaaditiin kumoamaan sähkötupakoita ja niissä käytettäviä nesteitä koskeva vaatimus siitä, että ne olisivat lääkkeitä tai lääkelaitteita. Kanteet olivat nostettu paikallisessa, alueellisessa ja kansallisessa oikeusistuimissa. Ennen näitä tänään julkaistuja tuomioistuimien päätöksiä Saksassa oli jo käsitelty kaksi oikeuskannetta, joissa molemmissa oikeusistuin päätyi samaan johtopäätökseen; […]


Tupakkadirektiivin käsittely lykkääntyy

EU:n parlamentti on päättänyt lykätä ensiviikon täysistunnossa käsiteltäväksi tarkoitettua direktiiviä ainakin kuukaudella. Parlamentissä yksistään enemmistön muodostavat ryhmät EPP, ALDE ja ECR päättivät asiasta tänään. Syiksi kerrotaan Saksassa järjestettävät vaalit sekä se, että ensiviikolla lomiltaan palaaville MEP:lle olisi jäänyt vain 3,5 päivää aikaa tutustua tuohon direktiiviehdotukseen. Lisäksi saksalaiset MEP:it eivät pysty […]


Smoke Without Fire – Tarina tähän mennessä

Seuraava video esitettiin Brysselissä Mepeille 3.9.2013 suunnatussa informaatiotilaisuudessa Brysselissä. Kyseessä on tulevan dokumentin traileri.

Vapers.fi tarjoaa tässä artikkelissa tuon videon tekstityksen Suomeksi.

Suosittelemme avaamaan videon omassa ikkunassaan, jotta voit seurata tekstityksiä samanaikaisesti. Katso video tästä

Käännös:
Andy Sutton: Hei! Olen Andy Sutton, ohjaaja ja olen työskennellyt TV-alalla 15 vuotta ja höyrytellyt 5 vuotta. Kun sain selville EU:n suunnitelmat säädellä höyryttimiä lääkkeinä minua alkoi kiinnostaa tarina niistä.

Dadiv Dorn VTTV:n toimittaja: Euroopan parlamentti tekee parhaansa, että näistä tulisi lääkkeitä.

Chris Davivies MEP: Direktiivin johtaja Linda McAvan tekee parhaansa, että tämän direktiivin käsittely ajetaan mahdollisimman nopeasti laiksi. Minusta tämä on erittäin epäonnekasta, sillä höyryttimien potentiaaliset terveyshyödyt vaihtoehtoina eivät ole lajalti arvostettuja.

J-F Etter: Nikotiinitaso, jota on höyryttimille esitetty, ollen sama kuin purkilla ja laastareilla, antaa edun lääketeollisuudelle, sillä se ei halua nähdä kilpailevaa tuotetta markkinoilla.

Clive Bates, terveyskonsultti: Oikea tapa säädellä höyryttimiä on säädellä niitä kuluttajatuotteina, joten on täysin älytöntä saadellä niitä lääketuotteina. On täysin maalaisjärjen vastaista säädellä niitä lääkkeinä, sillä ne eivät paranna eikä niitä myydä terveystuotteina.

Dadiv Dorn: MHRA on sanonut, että kaikki nykyään markkinoilla olevat tuotteet eivät täytä lääkemääräyksiä eivätkä ne niitä voi siksi saada, joten se aiheuttaa niille käytännöllisen kiellon 21-päivässä, joten niille tulee silloin efektiivinen kielto.

Andy Sutton: Aloitin huhtikuussa 2013 rahankeräämisen rahoittaakseni tämän filmin ihmisistä, jotka taisteleva hallitusten kontrollia vastaan.

Dadiv Dorn: Siitä on tullut yhteisö ja se on kasvanut jo niin isoksi, ettei sitä voi olla tunnistamatta.

Andy Sutton: Filmin potentiaaalina on ollut ainoastaa laajentaa minun käsiyksiäni höyryttimistä vaan tupakoitsijoiden. Ideana on löytää tarina höyryttimien taustalta ja niitä käyttävistä ihmisistä.

Mieskäyttäjä: Minulle tämä on tupakoinnin vaihtoehto. Jos tämä on lääke niin onko tupakka sitten myös lääke?

Naiskäyttäjä: Minulle tämä on hyvä juttu, sillä voi jatkaa nikotiinin käyttöä ilman kaikkea roskaa, mitä tupakasta löytyy.

Dadiv Dorn: Se on ollut alusta alkaen markkinoiden ohjaamaa ja kuluttaja ovat itse päättäneet mitä tuotteita ostavat ja jätttävät ostamatta.

Andy Sutton: Tämä dokumentti myös tutkii miksi hallitukset vähättälevat niitä sekä mikä motivoi heitä säätelemään niitä.

Professori Jean-Trancois Etter: 7. toukokuuta 2013 Robertto Bertoliini piti esityksen MEP:ille Brysselissä työpajassa, jossa hän ilmaisi huolensa nikotiinin aiheuttamista yliannostuksista sekä mm. sydän- ja verisuonitautiongelmista. Tämä esitys oli todellista rusinat pullasta kommentointia: esitettiin ainoastaa negatiivisiä tutkimustuloksia höyryttimistä: Joten kerroin hänelle, miten asiat oikeasti ovat ja hän ei pitänyt siitä. Hän on kuitenkin suojelemassa kansanterveyttä ja ottamalla tälläisen näkökulman hän ei ole tekemässä työtään.

Katherine Devlin ECITA: On vaikeaa käsittää joiden ihmisten motivaatiota ajaa moista asiaa. Tiedät, että on olemassa erittäin päteviä kansanterveyden asiantuntijoita tällä alalla, jotka ovat erittäin pettyneitä moisista kommenteista, joissa keskitytään ainoastaan negatiivisiin asioihin eikä tutkita ollenkaan positiivista puolta.

Clive Bates: Luulen, että tämä asia tulee WHO:lta sekä maailmanlaajuisella tasolla että Euroopan tasolla. Se on suoraansanottuna kartelli.

Professori Jean-Trancois Etter: Jos oppilaani olisi esittänyt minulle tuonlaisen tutkimuksen, olisin antanut heille erittäin huonon arvosanan.

Andy Sutton: Mikä voisi motivoida hallituksia tai terveysviranomaisia yrittämään poistaa markkinoilta tuote, joka on tieteellisesti todistettu olevan paljon vaarattomampi kuin tupakka?

Jean-Trancois Etter: Nesteissä käytetyt ainesosat sisältävät huomattavasti vähemmän haitallisia aineita kuin tupakka,
josta on löydetty useita tuhansia tunnistettuja kemikaaleja.

Tohtori Gelbert Ross: Ei ole näytetty toteen yhtään terveysriskiä niiden tuottamasta höyrystä tähän mennessä useissa maailmankolkissa, jossa he yrittävät kieltää nikotiinia sisältäviä höyryttimiä.

Jean-Trancois Etter: Nämä nikotiinimäärät, joita höyryttimissä käytetään, eivät ole myrkyllisellä tasolla.

Andy Sutton: 5 kuukautta matkustelua ympäri Eurooppaa, kuvasimme haastatteluja politiikoilta.

Chris Bates MEP: En tiennyt mitään höyryttimistä ennen kuin sain käsinkirjoitetun kirjeen joltain, jonka elämä oli muuttunut höyryttimien käytön myötä.

Rebecca Taylor MEP: Kirjoitin blogia missä otin kantaa, miten höyryttimiä pitäisi säädellä, kunnes sain noin 75 kommentia.

Chris Bates MEP: joten tein hiukan tutkimjsta aiheesta paikallislehdistä ja ne olivat täynnä vastaavanlaisia kirjoituksia.

Bob Walter MP: Hallituksen tulee huomata, että näiden ihmisten oikeuksia pitää kunnioittaa.

Chris Bates MEP: Höyryttimet eivät ole lääkkeitä sillä ne eivät paranna tai hoida sairauksia.

Phil Bennion MEP: Höyryttimet ovat tuotteita, joiden käytön ihmiset valitsevat tupakoinnin sijaan.

Jack Straw MP: Laitoin nuo ajatukset kirjeeeseen, jonka lähetin terveysministerille, sillä ei ole olemassa todisteita,
että tämä tuote vahingottaisi käyttäjiä.

Andy Sutton: Kameramme ovat todistaneet ”vihaisen höyryttelijöiden armeijan”, joka protestoi EU:n TDP:tä vastaan.

Protestoija 1: Nämä ilmapallot (2000) kuvastavat tupakoivia ihmisiä, jotka säästyisivät kuolemasta päivittäin EU:ssa tupakoinnista
aiheutuvista sairauksista, jos sekä EU ja ENVI-komitea päättäisivät oikein. Nämä elämät voitaisiin pelastaa höyryttimillä, sillä höyrytin säästää elämiä (e-cigs save lives).

Protestoija 2: On tärkeää, että MEP:it ymmärtävät, että taustalla on suuri höyryttimien tuki sille, että nämä ovat kuluttaja- eikä lääketuotteita.

Gerry Stimson Kansanterveyssosiologi: Britaniassa MHRA on jo antanut päätöksensä idealle säännellä niitä lääkkeinä. Tätä ajatusta tukee myös Britanian terveysministeriö. Jotkut sanovat, että he näyttävät, että olemme menossa oikeaan suuntaan, mutta minusta tuo suunta on väärä.

Andy Sutton: Olemme myös tavanneet satoja höyryttelijöitä, jotka ehdottomasti pysyvät poissa polttamasta tupakkaa ja tämä terveyssäästö ei maksa hallitukselle eikä veronmaksajille yhtään mitään.

Mieskäyttäjä1: Olen George ja olen höyrytellyt 4 vuotta.

Mieskäyttäjä2: Näen höyryttimet nikotiinin viihdekäyttönä.

Mieskäyttäjä3: Kun tajusin kaksoiskäyttäjänä, että voin silti nauttia nikotiinista tavallani eikä tarvitse kärsiä haittavaikutuksista, kaikki siirtyvät käyttämään näitä.

Mieskäyttäjä2: Sana nikotiini on assosioitu kaikkiin tupakan haittoihin mikä on epäreilua.

Mieskäyttäjä4: Minulle ne olivat vastaus [tupakoinnin lopettamiseen] jota ei kadu.

Mieskäyttäjä5: Jos nämä säädökset menevät läpi, niin kaikki tuntemamme laitteet poistuvat hyllyiltä.

Mieskäyttäjä6: Jos jatkatte tupakkatuotteiden myyntiä avoimesti, niin turvallisten vaihtoehtojen myyntiäkin pitää jatkaa
samoissa paikoissa.

Mieskäyttäjä7: Suurinpia häviäjiä tässä ovat höyryttelijät ja ne tupakoitsijat jotka haluavat lopettaa jonain päivänä.

Marco Van Basten: Se on lopeta tai kuole. Oikeasti se ei ole lopeta ja kuole vaan siirtymistä vaihtoehtoon, joka on 99% turvallisempaa kuin tupakointi.

Dadiv Dorn: Se ei ole tuote, jota tarvitsee säädellä lääkkeenä, sillä ei aio mennä lääkärille ja sanoa, että haluan vähentää haittoja koska juon normaalia Coca-Colaa, niin voisinko saada reseptin Light Coca-Colalle?

Marco Van Basten: He eivät voi jättää tätä asiaa tarkastelematta, sillä höyryttelijät eivät ole katoamassa.

Andy Sutton: Olemme myös haastatelleen kauppiaita mm. ehdotetusta nikotiiniraja-arvosta ja mauista.

Lee Woolls Cigg-e: Meidän asiakkaat ovat kirjoittaneet sekä heidä MP:ille että MEP:ille ja he ovat erittäin äänekkäitä asiasta, että he eivät halua näille laitteille kieltoa, sillä he kokevat niiden käytön oikeudekseen.

Fraser Cropper TW: Syötkö aamulla Corn Flakesia vai kenties Wetabixia, tämä on erittäin henkilökohtaista. Sama on käytetyn nikotiinitason kanssa eli yksilön vapaudesta valita sopiva nikotiinitaso. Toistamalla tämän tuotteen käyttäjä menee takaisin sinne, mistä tulikin eli tupakoimaan minkä tiedetään tappavan käyttäjän.

Darren Burns Safecigs: Ihmiset menevät takaisin tupakoimaan, jos joudun valitsemaan 4mg/ml nesteen ja tupakka-askillisen väliltä. Mitä muutakaan voit tehdä?

Andy Sutton: Höyryttely-yhteisö on yhdistynyt. Käyttämällä sosiaalista mediaa he levittävät viestiään maailmanlaajuiselle yleisölle.

Videohaastateltava1: Olen nähnyt twittejä julkkikisille, MEP:ille MP:lle käyttäen hash-tagia #EUecigBAN. Tämä antaa meille kuuluvuutta.

Videohaastateltava2: Saksassa meillä on noin 2 miljoonaa höyryttelijää.

Videohaastateltava3: Olen kalju ja sokea näkemään höyryttimiä nikotiinia sisältävinä lääkkeinä.

Videohaastateltava4: Jos EU:n lääkeluokitus menee läpi, minun täytyy palata takaisin tupakoimaan.

Videohaastateltava5: Mitä jää jäljelle ei toimi niin hyvin kuin sen kuvittelet toimivan.

Videohaastateltava6: Älkää lääkkeistäkö höyryttimiä, sillä minä ja tuhannet muut höyryttelijät palaavat tupakoitsijoiksi.

Videohaastateltava3: Joten tämä lainsäädäntö tulee tappamaan minut.

Videohaastateltava7: Se on nikotiinin viihdekäyttöä varten. En halua lopettaa nikotiinin käyttöä.

Videohaastateltava8: Elämäni on parantunut tämän yksinkertaisen laitteen vuoksi.

Videohaastateltava9: En halua ottaa nikotiinia lääkkeenä, sillä en ole sairas.

Videohaastateltava8: Niiden kieltäminen on älytöntä.

Videohaastateltava10: Hyvät MEP:it, älkää ottako tätä pois minulta, sillä varmaankin palaan tapaisin tupakoimaan ja luultavasti kuolen sen aiheuttamiin sairauksiin.

Videohaastateltava11: Jos kansanterveyttä pidetään niin tärkeänä, ja ihmisillä on oikeus äänestää niin he tuovat kantansa julki.

Videohaastateltava12: Jos kielto tulee voimaan, niin en voi enää saada höyrytintä.

Videohaastateltava13: Jos kielto tulee voimaan, niin se ajaa todella monet höyryttelijät takaisin tupakoimaan. Uskomatonta!

Videohaastateltava14: Höyryttely on täysin muuttanut elämäni enemmän kuin pelkkä tupakoinnin lopettaminen.

Videohaastateltava15: Auta perheitä perheet elävät pidempään, auta lapsia elämään terveellisemmin. Tästä syystä minä tein sen ja nyt perheeni on onnellisempi kun en enää polta.

Videohaastateltava16: Eurooppa EI, jätä meidän höyryttimet rauhaan.

Videohaastateltava17: Älä kiellä höyryttimiä.

Videohaastateltava18: Älä ota höyryttimiä pois meiltä, tapat vain ihmisiä. Niin yksinkertaista se on.

Andy Sutton: Höyryttelijät tapaavan heidän valitsemiaan edustajia kasvokkain ja haastavat heidän mielipiteensä. MEP Linda McAvan on tulevan tupakkadirektiivin valimistelija oli vast’ikään haastattelussa.

Marco Van Basten: Voinko näyttää sinulle tämän? Se on The Lancetista (yksi arvovaltaisimmista lääkelehdistä)

Marco Van Basten: Kysyin Lindalta kaikenlaisia kysymyksiä joihin pitäisi vastata. Hän vaikutti olevan aika puolustuskannalla vastauksissaan.

Linda McAvan MEP: En tiedä kuka tämän kirjoitti The Lancet julkaisee toisenlaisen näkökulman. Lääkäriyhteisö on jollain tapaa jakaantunut.

Marco Van Basten: Hän ei halunnut nähdä eikä lukea sitä eikä halunnut sanoa, että tässä artikkelissa kaikki on oikeassa, se ei vain ole sitä, mitä hän haluaa.

Linda: En tiedä keitä nämä lääkärit ovat, eivät ainakaan UK:sta.

Marco Van Basten: Tämä oli yksi [kuvaus]sessioista, jossa Jacques Le Houezec oli mukana. Hän oli yksi tuon artikkelin kirjoittajista.

Clive Bates: Minun viestini Lindalle ja muillekin MEP:ille, jota esittävät tiukkoja rajoituksia: nähkää metsä puilta. Nähkää
suuri mahdollisuus mikä meillä on käsillä, jolla siirretään tupakoitsijat pois tupakoimasta massiivisten terveysvaikutusten kera.

Dadiv Dorn: MHRA:n Geremy May:n mukaan mikää markkinoilla oleva tuote ei täytä lääkemääräyksiä ollakseen lääkkeellinen höyrytin.

Marco Van Basten: Asia jonka Geremy myönsi sitä Linda ei ollut kuullut.

Linda: Tuo ei ole sitä minkä minä olen ymmärtänyt MHRA:n puheista.

Andy Sutton: Me pyysimme Geremyltä haastattelua kolme kertaa ja joka kerta hän kieltäytyi.

Geremy May: Kun hallitus kysyi meiltä, miten säätelisimme näitä tuotteita joko lääke- tai jonain muuna tuotteena, myös NHS kannatti lääkeluokittelua.

Marco Van Basten: Geremy May ilmeisesti kieltäytyi haastattelusta, koska hänestä on tehty monia videoita YouTubeen, ja niihin kommentoitiin tykkäämättömyyttä. Tällöin kommentoinnit niistä poistettiin.

Andy Sutton: Huolimatta julkisesta painostuksesta päättäjiä kohtaan, jotkut eivä vain näe tätä tuomintaa kieltona.

Linda: Me emme ole ottamassa niitä pois markkinoilta, emme lainkaan yritä kieltää niitä.

Andy Sutton: Mutta, jos katsot mitä säätely tekee höyrytinteollisuudelle, on vaikea nähdä muuta tapaa.

Ben Potter eCigWizard: Me otimme yhteyttä MHRA:han, jotta saisimme selville kustannukset, mitä lääkehyväksyntä vaatisi. Selvisi,
kaikkien tuotteidemme lisenssointi tulisi maksamaan, saimme vastaukseksi, että tarvitsisimme 900 lisenssiä, jotka tulisivat maksamaan 1,8 miljardia puntaa.

Clive Bates: On suuri vaara, että MEP:it, jotka äänestävät tiukan saantelyn puolesta, höyryttimet joutuisivat käymään läpi pitkän ja kalliin tutkimuksen, joka on kallista. Näin höyryttimet siirtyisivät tupakka- ja lääketeollisuuden käsiin. Toki se on paras paikka, heillä on parhaat resurssit saada niille lääkeluokitus.

Jacqueline Foster MEP: Voittajia tässä luokittelussa eivät ole höyryttelijät vaan lääketeollisuus, koska joutuisit menemään hakemaan lääkäriltäsi reseptin höyryttimen. Minun argumenttini on se, että jos voin ostaa 40 tupakkaa, niin miksen voi ostaa höyrytintä? Se on täysin vastuutonta.

Clive Bates: Epäilen tää tulee olemaan monia höyryttelijöitä, jota tulevat tekevät tilauksia Kiinasta tai muista lähteistä ja kiertävät näin EU:n säädöksiä. Ja tiedätkö, jos se auttaa pelastamaan elämiä ja auttaa ihmisiä pois tupakoinnista siirtymällä
haitattomampiin tuotteisiin, vaikkakin EU:n lakia rikotaan, niin olkoon niin.

JATKUU