HS: Sähkötupakassa voi olla jopa kymmenkertaisesti enemmän myrkkyjä kuin tavallisissa savukkeissa


Tuoreen japanilaistutkimuksen mukaan sähkösavukkeet voivat sisältää tavallisiin savukkeisiin verrattuna jopa kymmenkertaisesti enemmän myrkkyjä kuten formaldehydiä sekä asetaldehydiä. Esimerkiksi formaldehydi on luokiteltu karsinogeeniksi eli syöpää aiheuttavaksi aineeksi.

 

Myös aiemmissa tutkimuksissa on selvinnyt, että sähkösavukenesteistä ja sähkösavukkeista vapautuvasta höyrystä on löytynyt formaldehydia ja asetaldehydia. Niitä esiintyy myös tavallisen tupakansavussa.

 

Sähkösavukkeita on markkinoitu tavallisia savukkeita terveellisempänä vaihtoehtona esimerkiksi tupakoinnin lopettamista yrittäville. Sähkösavukkeiden avulla hengitetään nikotiinipitoista höyryä, eikä tuote sisällä esimerkiksi häkää tai tervaa kuten tavalliset savukkeet.

 

Japanin terveysministeriön tutkijat löysivät yhdestä sähkösavukemerkistä kymmenkertaisesti karsinogeenejä tavalliseen savukkeeseen verrattuna.

 

”Erityisesti silloin, kun höyrystin ylikuumenee, muodostuu enemmän vahingollisia aineita”, totesi tutkija Naoki Kunugita uutistoimisto AFP:n mukaan.

 

Sähkösavukkeiden puolustajien mukaan tavalliset savukkeet ovat paljon vaarallisempia terveydelle.

 

Vastustajat puolestaan muistuttavat, ettei sähkösavukkeiden käytöstä ole vielä olemassa pitkäaikaisia tutkimustuloksia, joten mitään varmaa niiden haitallisuudesta terveydelle ei voida vielä todeta.

 

Suomessa terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan sähkösavukkeiden laatu on ollut tutkimuksissa epätasainen, eikä nesteiden ilmoitettu koostumus ole vastannut todellisuutta. THL:n mukaan sähkösavukkeissa havaittujen haitta-aineiden pitoisuudet ovat olleet pienempiä kuin tupakansavussa.

 

Perinteiset tupakkayhtiöt ovat menettäneet tuloja sähkösavukkeiden nopean yleistymisen myötä. Sähkösavukemarkkinat ovat arviolta jo noin 2.4 miljardin euron arvoiset.

 

Koska kiistattomia tutkimustuloksia sähkösavukkeista ei vielä ole, monissa maissa on suhtauduttu tuotteisiin varauksellisesti. Esimerkiksi Suomessa voi myydä ja ostaa nikotiinittomia sähkösavuketuotteita, mutta nikotiinia sisältävät tuotteet kuten nesteet kuluttajat joutuvat ostamaan ulkomailta.

 

Maailman terveysjärjestö WHO on aiemmin vaatinut tiukempaa sääntelyä sähkötupakoille, mukaan lukien niiden käytön kieltämistä sisätiloissa sekä niiden mainonnan kieltämistä. WHO on halunnut myös kieltää sähkötupakoiden myynnin lapsille sekä nuoria houkuttelevien, sähkötupakoissa käytettävien makujen myynnin.

Helsingin Sanomien -uutinen viittaa tähän tutkimukseen, jossa tutkittiin 10 eri vanhemman sukupolven tupakan kaltaista sähkösavukebrändiä. Tässä uutisessa viitattu yksi sähkösavuke oli viallinen, eikä höyrystin saanut nestettä, vaan höyrystämisen sijaan paloi. Kuten jokainen sähkösavukkeen käyttäjä tietää, ei tälläistä sähkösavuketta voi käyttää, sillä maku on paha, kurkkutuntuma hirveä aiheuttaa oksennusrefleksin, jos höyrystin ei saa nestettä, vaan käy kuumana.

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *