Uuden tupakkalain käsittely lähestyy ja eduskunnan lähetekeskustelu aiheesta pidetään todennäköisesti helmikuun aikana.
Tätä silmälläpitäen yhdistyksen toimitus on koonnut ytimekästä tietoa jaettavaksi kaikille kansanedustajille, sekä suurimmille mediatoimijoille. Paperiversiot toimitetaan eduskuntatalolle henkilökohtaisesti sekä medialle postitse 3.2.2016.
Mahdollisuuksien mukaan yritämme saada lehtisen näkyville mahdollisimman laajasti.
Sähköinen, vapaasti jaettavissa oleva versio löytyy osoitteesta: http://vapers.fi/tietoa_sahkosavukkeista.pdf
Poltin ennen kolme askia päivässä ja jos en olisi löytänyt vapottelua niin en olisi päässyt savukkeista eroon. Yleiskuntoni on nyt kolmen kuukauden jälkeen parantunut ja en hengästy helposti. En edes syö särkylääkkeitä enää kipeään selkääni. Voin siis paljon paremmin kiitos sähkösavukkeiden.
hei olen 36v mies ja olin tupakoinut noin 22 vuotta tupakkaa polttelin noin 1,5-2 askia päivässä (punainen lm) ja yritykseni oli kova lopettaa tupakointia avuksi käytin monta erinlaista korviketta kuten inhalaattoria purukumia ja nicoret imeskely tapletteja kuitenkaan siinä onnistumatta ,,sitten päätin kokeilla e-savuketta joten tilasin sellaisen netistä joka saapui postissa marraskuun 16 päivä 2015 aloitin vahvalla nikotiini nesteellä (18mg/ml) ja olen tähän mennessä ollut polttamatta tupakkaa tuosta päivästä lähtien eli pääsin irti normi tupakasta saman tien ,kolmas päivä oli hiukan tuskainen ,kun kärsin kylmästä hikoilusta sekä pahoinvoinnista ja tärinästä.jolloin huomasin että vierotukset ei johtunut nikotiinista vaas sadoista muista myrkyistä joita tupakasta olin vuosikymmeniä imenyt itseeni ,viikko e-savukkeen aloittamisen jälkeen huomasin jo kuinka haju aistini /maku aistini rupesi paranemaan sekä lenkillä ollessani en hengästynyt niin helposti eli hapen otto kyky alkoi paranemaan jo viikossa,,nyt olen kohta poltellut sähkö tupakkaa kohta 4kk ja olen pienentänyt nikotiini määrää nesteissäni asteittain eli 18mg/ml aloitin nytten on menossa 6mg/ml ja tavoite on päästä 0mg/ml syyskuuhun mennessä joten suosittelen kaikille jotka yrittävät taistella tupakointia vastaan tästä on apua,Tmetu
En ole koskenut enää tupakkaan kun sähkötupakka tuli postilaatikkoon! 10vuotta käytin tupakkaa LM iso aski per päivä. Nyt nikotiini määrä on 6mg eikä tee edes mieli palata tupakan myrkkyihin.
Poltin noinnikkaasti 13-15 vuotta ja kun sain sähkösavukkeen, Evod2, niin tupakointi ei ihan seinään loppunut, mutta nyt olen ollut kolmisen kuukautta ilman tupakkia. Hengitys sujuu paremmin, jaksan kävellä ja on muutenkin parempi olo. Otin sähkösavukkeet harrastukseksi ja en näe siinä mitään pahaa.
Poltin 3 v. sitten 2 askia päivässä. Päivä alkoi yskimällä eikä yötkään helppoja olleet. Kaveri antoi sähköröökitarpeet ja aloitus oli 18 mg nikotiinilla. Tupakka loppui samantein. Tänä päivänä nikotiinin määrä on vain 6 ja tavoitteena 0