Nikotiininuuskan suosio noussut koronaepidemian aikana — viranomaiset ihmeissään: tupakkaa korvataan nikotiinikorvaustuotteella 1


Viime viikkoina otsikoihin on noussut tupakattoman nuuskan, niin sanotun nikotiininuuskan, suosion kasvu kuluneen kevään aikana. Syyksi on arveltu nuuskan saatavuuden heikentymistä rajojen sulkeutumisen jälkeen.

Suomessa tuote rinnastetaan nikotiinipurukumin ja -laastareiden kaltaisiin tupakkaa korvaaviin lääkevalmisteisiin. Tällä hetkellä Suomen markkinoilla on yksi myyntiluvallinen nikotiininuuskavalmiste, Zonnic, joka tätänykyä kuuluu British American Tobacco -tupakkayhtiön omistukseen. Alkujaan tuotteen kehitti vuonna 2008 ruotsalaisyritys Niconovum AB, joka vastaa edelleenkin sen valmistuksesta. Yhtiön perustajana toimi kansainvälisesti arvostettu tupakanvieroitusasiantuntija Karl Olov Fagerström, joka tunnetaan myös nimeään kantavan tupakkariippuvuustestin kehittäjänä.

Suomen viranomais- ja asiantuntijapiireissä nuuskamaisen nikotiinikorvaustuotteen suosion kasvu on herättänyt etupäässä huolta ja hämmennystä. Suomen Proviisoriyhdistyksen puheenjohtajan Lasse Rautiaisen mukaan tuotteen suosio kertoo siitä, ettei sitä välttämättä enää käytetä vain lääkkeenä.

– On selvää, että niistä on tullut nuuskan korvike nyt, kun rajat ovat olleet kiinni, toteaa Rautiainen Ylen haastattelussa.

Sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen puolestaan toteaa samassa Ylen jutussa olevansa hämmästynyt uudenlaisten nikotiinikorvaustuotteiden myynnin kasvusta ja siitä, että niitä ehkä käytetään nuuskan korvikkeina. – Tuotteiden piti saada ihmiset irti tupakasta, mutta ne näyttävät synnyttäneen uuden riippuvuuden.

Nikotiinikorvaustuotteiden siirtämistä takaisin apteekkeihin Pekonen ei kuitenkaan kannata. – Voisi pahimmillaan käydä niin, että tupakan myynti lisääntyisi, jos sitä olisi helpompi saada kuin korvaustuotteita.

Tämän näkökohdan huomioon ottaen nikotiininuuskan suosion kasvusta noussutta yleistä hämmennystä voidaankin pitää varsin yllättävänä. Kuten Pekosen kommentista on havaittavissa, eri nikotiinivalmisteet ovat pitkälti toisiaan korvaavia tuotteita, joten yhden tuotteen saatavuuden heikentyessä kulutus suuntautuu muihin, helpommin saatavilla oleviin vaihtoehtoihin.

Tästä syystä nikotiininuuska mitä todennäköisimmin ehkäisee nuuskaajia turvautumasta nuuskan puutteessa kaikkein vaarallisimpaan mutta aina helposti saatavilla olevaan vaihtoehtoon — poltettaviin savukkeisiin. Riski tupakointiin lipeämisestä on sitäkin suurempi ottaen huomioon, että monet nuuskaajista ovat entisiä tupakoitsijoita. 

Asiassa onkin syytä muistaa, että perinteisen nuuskan korvaaminen nikotiininuuskalla ei varsinaisesti — Pekosen sanoin — ”synnytä uutta riippuvuutta”, vaan nuuskaajat ovat tupakka- ja nikotiinituotteiden käyttäjiä jo entuudestaan. 

Lisäksi on todennäköistä, että koronaepidemia on lisännyt tuotteen käyttöä myös tupakoinnin lopettamistarkoituksessa, joten nikotiininuuskan suosion kasvu ei välttämättä selity pelkästään nuuskan saatavuuden tyrehtymisellä.

Suomalaisasiantuntijoilta on nikotiininuuskaa koskevassa keskustelussa jäänyt noteeraamatta myös se seikka, että koronaepidemian aikana tupakkatuotteiden käyttäjien on todennäköisesti jopa suositeltavampaa siirtyä korvaaviin nikotiinituotteisiin kuin lopettaa tupakointi tai nuuskan käyttö kylmiltään. 

Suositus johtuu siitä, että tähänastisen tutkimusnäytön perusteella nikotiinilla näyttäisi olevan koronataudin vakavalta muodolta suojaavia ominaisuuksia. Hypoteesi on saanut alkunsa havainnosta, että tupakoitsijoiden osuus sairaalahoitoon päätyneistä koronapotilaista on ollut säännönmukaisesti huomattavasti pienempi kuin tupakoitsijoiden suhteellinen osuus väestöstä. Tupakoitsijat näyttäisivät siis sairastuvan koronatautiin sairaalahoitoa vaativalla tavalla selvästi tupakoimattomia harvemmin.

Vastaava ilmiö on havaittu myös sähkötupakoitsijoiden kohdalla. Ruotsissa tutkitaan parhaillaan, päteekö sama myös nuuskan käyttäjiin. Ranskassa puolestaan testataan nikotiinilaastarin toimivuutta koronatautia vastaan.

Tämä ei tarkoita sitä, etteikö monin tavoin terveydelle vaarallista tupakointia kannattaisi lopettaa myös — ja etenkin — koronaepidemian aikana. Tällä hetkellä se kuitenkin näyttäisi kannattavan tehdä ennemmin korvaavien nikotiinituotteiden avulla kuin lopettamalla nikotiinin käyttö kertaheitolla. 

Muun muassa professori ja keuhkolääkäri Tuula Vasankari keuhkotautien asiantuntijajärjestö Filha ry:stä suositteleekin Iltalehden haastattelussa kaikille nyt tupakoinnin lopettaville nikotiinikorvaushoitoa. Brittiasiantuntijat suosittelevat tupakoinnin lopettamiseen nikotiinikorvaustuotteiden ohella myös sähkösavukkeita.

Nikotiinin mahdollisesti koronataudilta suojaavasta vaikutuksesta johtuen brittiasiantuntijat suosittelevat käyttämään tupakoinnin lopettamiseen korvaavia nikotiinivalmisteita, kuten sähkösavukkeita ja nikotiinikorvaustuotteita.

Ikävä kyllä Suomen markkinoilta saatavan tupakattoman nuuskan tai muiden nikotiinikorvaustuotteiden nikotiinivahvuus ei välttämättä ole riittävä vahvempiin nikotiiniannoksiin tottuneille nuuskaajille tai tupakoitsijoille. Tämä on lääkinnällisten nikotiinikorvaustuotteiden yleinen ongelma, ja yksi syy niiden heikkoon onnistumistehokkuuteen tupakoinnin lopettamisessa. Perinteisten nikotiinikorvaustuotteiden avulla tupakoinnin lopettamista yrittäneistä vain keskimäärin 7% onnistuu siinä vuotta pidemmäksi aikaa.

Nikotiininuuskan kohdalla onnistumismahdollisuuksia olisi mahdollista parantaa ulkomailta saatavilla vahvemmilla vaihtoehdoilla. Tällaisen tilaamiseen vaaditaan kuitenkin lääkärin kirjoittama resepti. Sellaisen myöntäminen on Fimean yliproviisori Sami Paaskosken mukaan mahdollista, mutta epätodennäköistä, koska reseptin kirjoittamiselle on ”vaikea kuvitella perusteita”.

Myös tätä kommenttia voidaan pitää varsin yllättävänä ottaen huomioon, että markkinoilla jo vuosikymmeniä olleiden neljän milligramman vahvuisten nikotiinikorvaustuotteiden huono toimivuus tupakoinnin lopettamisessa on varmasti ollut myös Fimean tiedossa jo pitkään.

Kaikkiaan viimeaikaisessa nikotiininuuskakohussa yllättävää ei ole ollut niinkään tuotteen äkillinen suosion kasvu kuin suomalaisasiantuntijoiden hämmennys siitä, että sitä käytetään niihin tarkoituksiin, mihin nikotiinikorvaustuotteita yleensäkin käytetään — toisin sanoen tupakkatuotteiden käytön korvaamiseen, lopettamiseen ja estämään tupakointiin retkahtamista.

Sitäkin oudoksuttavammaksi viranomaisten närkästyksen nikotiininuuskaa kohtaan tekee se, että nikotiinin koronataudilta mahdollisesti suojaavasta vaikutuksesta johtuen nikotiininuuskan käyttö on sekä nuuskaajille että tupakoitsijoille tällä hetkellä jopa turvallisempi vaihtoehto kuin nikotiinin käytön lopettaminen kokonaan.



Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

 

Ajatus aiheesta “Nikotiininuuskan suosio noussut koronaepidemian aikana — viranomaiset ihmeissään: tupakkaa korvataan nikotiinikorvaustuotteella

  • Antti Ollikainen

    Itseasiassa kyllä tuo 4mg nikotiinipussikin on aivan toimiva, Suomessa ongelmana on että oikeasti toimivia tuotteita ei päästetä markkinoille, ainoastaan Zonnic joka on yllättäen muutaman mutkan kautta suuren tupakkafirman omistuksessa. Itse olen höyrystä siirtynyt näihin, koska nesteiden hinta on noussut aivan poskettomaksi täällä: https://nikotiinipussit.com/nikotiinipussit/ice-nikotiinipussi-permafrost-4mg/

    Tuosta menee puolisen kiekkoa päivässä jolloin kulut pysyvät suhteellisen maltillisina ja nikotiinia tunnen saavani aivan tarpeeksi.