Iso lääke ja nikotiinisodat


Kuten Brittanniasta olemme kuulleet, ajaa MHRA (Medicines and Healthcare Products Regulatory Agency), eli paikallinen FIMEA, sähkötupakalle lääkeluokitusta. The Times paljasti maanantaina, että MHRA:ta konsultoinut asiantuntijapaneli ei ollut kertonut sidonnaisuuksistaan lääketeollisuuteen eli Isoon Lääkkeeseen ennen päätöksentekoa.

Tämä asiantuntijaryhmä tapasi kahdesti, vuosina 2011 ja 2013. The Times julkisuuspykälää käyttäen hankki pöytäkirjat molemmista kokouksista ja kohdassa, jossa pitäisi kertoa osallistujien sidonnaisuuksista, kaikki ilmoittivat, ettei niitä ole.

Kuitenkin lehti tutki tarkemmin osallistujien taustoja ja selvisi, muutama osallistuja oli konsultoinut Isoa Lääkettä nikotiinituotteiden osalta.

Professori Paul Aveyard Oxfordin yliopistosta toimii konsulttina McNeal ja Pfizer yhtiöille nikotiinikorvaustuotteista ja muista nikotiinilääkkeistä. Myöskin professori Aveyard, joka osallistui nikotiinia sisältävien tuotteiden lisensiointisäädösten määrittelyyn, toimii konsulttina lääkeyhtiö Xenovalle, joka valmistaa nikotiinikorvaustuotteita ja -lääkkeitä.

Martin Jarvis, joka toimii sekä emeritusprofessorina Lontoon College yliopistosta ja AHS UK:n hallituksen varapuheenjohtaja, on antanut maksullista konsultointia lääkeyhtiö Pfizerille. Hän myös suosittelee tupakoinnin lopetukseen Pfizerin Champix-lääkettä.

Christopher Marriott, entinen lääketieteen emeritusprofessori Lontoon King’s Collegesta taasen omistaa lääkeyhtiöiden osakkeita. Yksi niistä on Vectura Limited, osa Vectura konsernia, on tunnettu tupakan aiheuttamaan keuhkoahtaumatautiin käytettyjen lääkkeiden tuottajana.

Puolalaiset lehtitoimittajatkin ovat myös tehneet tutkimuksia siitä, miten Iso Lääke lobbaa europarlamentaarikoita tupakkadirektiivin osalta: nyt käsittelyssä oleva ehdoitus kieltää makuaineet tupakoissa sekä kapeat tupakat. Tämä kielto varmasti saa monet tupakoitsijat lopettamaan tupakoinnin ja siirtymällä käyttämään Ison Lääkkeen tarjoamia tuotteita, joten sen arvellaan tuovan Isolle Lääkkeelle kymmenien miljoonien eurojen tuotot vuosittain.

Tupakkadirektiivin äitinä toimiva Linda McEvan (S & D), joka on tunnettu tupakoinnin vastustaja, aloittaessaan työtään tupakkadirektiivin kanssa, sattumalta tapasi David Harleyn, joka on arvovaltainen S & D poliitikko ja kolleega euroopan parlamentissa, liittyi yhteen lobbausyhtiö Burston-Marsteller Brysselin kanssa. Tämän yhtiön asiakkaisiin kuuluu mm. suuria lääkeyhtiöitä mukaanlukien Johnson & Johnson ja Pfizer, jotka tekevät miljoonatiliä tupakoitsijoilla. Parlamentaarikoille lobbaajat yleensä tarjoavat aterioita, matkoja ja muita lahjuksia varmistaen, että heidän ajamansa mielipide päätyy direktiiviin. Esimerkiksi 100 000 eurolla lobbaajat saivat oman näkemyksensä menemään toisessa direktiivissa läpi, joten lobbareilla on paljon vaikutusvaltaa ja kiinnostusta tupakkadirektiiviin, sillä tupakka- ja lääketeollisuudessa liikkuu valtavia rahasummia.

Marraskuussa 2011 suurimpien lääkeyhtiöiden, mm. Johnson & Johnson, Pfizer and GlaxoSmithKline, johtajat lähettivät kirjeen Euroopan unionin komission presidentille Jose Manuel Barroso:lle, jossa he vaativat uuden tupakkadirektiivin nopeaa käsittelyä tutkimatta, mitä sivuvaikutuksia ko. direktiivillä voisi olla. Tämä tapahtui ns. Dalligaten jälkeen. Tällä hoputtamisella haluttiin estää direktiivin käsittelyn siirtyminen seuraavien vaalien jälkeiseen aikaan.

Iso lääke väittää, että lobbauksella tupakkadirektiivin suhteen palvellaan kansanterveyttä mutta kolikon toisella puolella on se seikka, että kaikki tupakointia rajoittavat toimenpiteet, mukaanlukien sähkötupakan kielto, tuottaa heille omaisuuksia pillereiden, laastareiden ja muiden nikotiinikorvaustuotteiden myynnillä. Myös sähkötupakan lääkeluokittelu tuottaisi heille voittoa, sillä käytännössä kieltämällä sen sähkötupakoitsijat joutuisivat joko palaamaan polttamaan tupakkaa tai sitten käyttämään Ison Lääkkeen tuotteita.

Iso Lääke on viime vuosina tuomittu korruptiosta vahingonkorvauksiin. Huhtikuussa 2011 Johnson & Johnson tuomittiin lahjonnasta 70 miljoonan dollarin sakkoihin maksettuaan lahjuksia eurooppalaisille lääkäreille ja Irakin hallitukselle. Elokuussa 2012 taasen Pfizer tuomittiin niin ikään pitkäaikaisesta lahjustoiminnasta lääkäreille ja terveydenhuollon työntekijöille 70 miljoonan dollarin sakkoihin. Nuo summat kuullostavat miljardivoittoja tuottaville yrityksille pieniltä mutta GlaxoSmithKline sai heinäkuussa 2012 3 miljardin sakot Bostonin oikeusistuimesta lahjonnasta lääkäreille, jotta he määräisivät tiettyjä heidän valmistamia tuotteita lapsipotilaille.

Myös Suomessakin Isolla Lääkkeellä on vaikutusvaltaa FIMEA:n, VALVIRA:n ja THL:n kautta: kaikilla näillä organisaatioilla on kytköksiä Isoon Lääkkeeseen, joten tästä syystä Suomessa virannomaistahot ajavat sähkötupakan lääkeluokittelua kieltääkseen sen ja samalla kosmeettisesti yrittävät vähentää tupakointia laittamalla ne piiloon kuluttajilta kaupoissa. Myös hallituksen kunnianhimoinen Savuton Suomi 2040 hanke saa rahoituksensa Pfizeriltä ja Johnson & Johnson. Myös kaikilla sähkötupakasta julkisuuteen kielteisiä lausuntoja antavilla tahoilla on kytkentöjä Isoon Lääkkeeseen.

FIMEA pitää nikotiinia lääkeaineena ja se mainitaan lääkeluettelossa. Samasta luettelosta löytyy myös kaupoissa vapaasti myytävä kofeiinia sisältävä kahvi. Miksei sille pidä hakea lääkehyväksyntää samalla tavalla kuin nikotiinille?

Lähteenä kolumnissa on käytetty Christopher Snowdon blogia ja The Timesin artikkelia

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *