Uutinen


Kirje EVALI-uutisoinnin vastuuhenkilöille

Kalevan artikkelista parisen viikkoa sitten liikkeelle lähtenyt uutisointi sähkösavukkeisiin liitetyistä äkillisistä keuhkovaurioista (EVALI) on viime aikoina käynyt Suomen medioissa suoranaisesti ylikierroksilla. Ylikierroksilla siksi, että asiasta kohistaan toinen toistaan shokeeraavammilla klikkiotsikoilla käytännössä kaikissa medioissa, mutta missään vaiheessa sen enempää mediat kuin asiassa esillä olleet asiantuntijatkaan eivät ole edes yrittäneet selvittää sitä, […]


Kohu-uutisointi ”sähkösavukkeiden aiheuttamista keuhkovaurioista” lopetettava ilman asiaankuuluvaa näyttöä 2

Julkisuudessa on viimeisen puolen vuoden aikana esiintynyt pariinkin otteeseen väite, että Suomessa olisi ilmennyt akuutteja sähkösavukkeiden aiheuttamia keuhkovaurioita, ns. EVALI-keuhkosairautta.  Viimeisimpänä näitä väitteitä esitettiin Kalevassa syyskuun puolivälissä kahden keuhkosairauksien erikoislääkärin, Maria Juuselan ja Terttu Harjun, toimesta. Kyseisestä artikkelista on käyty keskustelua myös Kalevan mielipideosastolla allekirjoittaneen ja Maria Juuselan välillä.  Keskustelua […]


Suomalaistutkimus: nikotiinilliset sähkösavukkeet tehokkaita tupakoinnin lopettamisessa

Lapin keskussairaalassa ja Oulun yliopistossa toteutetun kliinisen tutkimuksen mukaan nikotiinipitoisten sähkösavukkeiden tehokkuus tupakoinnin lopettamisessa vertautuu reseptillä saatavaan vieroituslääke varenikliiniin (esim. Champix). Varenikliini on tullut tunnetuksi tehokkaimpana tupakoinnin lopettamiseen tarkoitettuna lääkkeenä, mukaan lukien reseptivapaat nikotiinikorvaustuotteet. JAMA Internal Medicine -lehdessä julkaistussa satunnaistetussa kaksoissokkotutkimuksessa verrattiin varenikliinin ja nikotiinillisten sähkösavukkeiden tehokkuutta tupakoinnin lopettamisessa. Tutkimukseen […]


EU:n ministerineuvostossa käsiteltiin makuainekieltoa nikotiinituotteille

Joukko EU-maita kehotti kesäkuussa EU-komissiota kieltämään makuaineet kaikista kulutustuotteina myydyistä nikotiinituotteista. Ehdotuksen esittäjien joukossa oli myös Suomi. Ehdotusta käsiteltiin Euroopan unionin työllisyys-, sosiaalipolitiikka-, terveys- ja kuluttaja-asioiden neuvoston kokouksessa 21. kesäkuuta. Kokousta edeltävällä viikolla tupakoinnin haittojen vähentämiseen pyrkivä kuluttajajärjestö ETHRA (European Tobacco Harm Reduction Advocates) otti asian johdosta yhteyttä kaikkiin EU:n […]


Kaikkien aikojen laajin tutkimuskatsaus sähkösavukkeista: ”Sähkösavukkeiden käyttö huomattavasti tupakointia haitattomampaa”

Katsaus osoitti sähkösavukkeiden vähentävän dramaattisesti altistumista haitallisille aineille perinteisiin savukkeisiin verrattuna. Englannin terveysviranomaiset julkaisivat viime viikolla tähän mennessä perinpohjaisimman katsauksen sähkösavukkeiden terveysvaikutuksista, käyttäjäkunnasta, käyttötavoista ja sähkösavukkeisiin liittyvistä riskikäsityksistä.  Lähes 1500-sivuisen tutkimuksen toteutuksesta vastasi King’s College London yhteistyössä kansainvälisen asiantuntijaryhmän kanssa. Kyseessä on uusin päivitys brittiviranomaisten vuonna 2015 aloittamaan sarjaan vuotuisia […]


Vapers Finland ry:n vastaus EU-komission julkiseen kuulemiseen nikotiinituotteiden sääntelyn kehittämiseksi

Euroopan komissiolla on parhaillaan käynnissä julkinen kuuleminen nikotiinituotteita koskevan lainsäädännön arvioimiseksi. Kuuleminen on avoin kaikille, ja siihen voi vastata valitsemallaan kielellä 17.6.2022 mennessä. Kuulemiseen voi osallistua täältä. Alla Vapers Finland ry:n vastaus suomeksi; englanniksi se löytyy täältä. Pyydämme kunnioittaen EU-komissiota sitoutumaan kaikin keinoin tupakoinnista aiheutuvien kansanterveyshaittojen vähentämiseen. Tähän keinovalikoimaan kuuluu […]


Vapers Finland’s response to the EU Commission’s call for evidence for the evaluation of the legislative framework for tobacco control

Vapers Finland, a non-profit consumer association, respectfully calls on the Commission to make every effort to reduce the harm caused by smoking. This range of measures also includes replacing smoking with much less harmful alternatives. There is strong evidence that alternative products significantly reduce smoking. In Sweden, for example, snus […]


Tutkimus: Sähkösavukkeiden käyttö Suomessa pysynyt vähäisenä

Suomalaistutkijat ovat toimineet viime aikoina aktiivisesti sähkösavuketutkimuksen parissa. Alkuvuodesta julkaistiin muun muassa Pohjoismaisten nuorten nikotiinituotteiden käyttöä koskeva tutkimus, missä oli mukana myös suomalaistutkijoita Tampereen yliopistosta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL). Aiheesta tarkemmin täällä. Samoihin aikoihin THL:n ja Tampereen yliopiston tutkijoilta julkaistiin myös toinen sähkösavukkeita koskeva tutkimus (Hanna Ollila, Otto […]


Tutkimus: nuoret siirtymässä Pohjoismaissa yhä selvemmin tupakoinnista savuttomiin vaihtoehtoihin — samalla nuorten tupakointi pudonnut ennätyksellisen alas

Tammikuussa julkaistiin International Journal of Environmental Research and Public Health -lehdessä tutkimus, missä tarkasteltiin pohjoismaisten nuorten tupakka- ja nikotiinituotteiden kulutuksen jakaantumista savukkeiden, nuuskan ja sähkösavukkeiden kesken. Tutkimus toteutettiin pohjoismaisten tutkimuslaitosten yhteistyönä, ja mukana oli myös suomalaistutkijoita Tampereen yliopistosta ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta. Tutkimuksessa hyödynnetty data on peräisin 15-16-vuotiaiden eurooppalaisten […]


WHO:n tupakkapuitesopimusta koskevat neuvottelut alkavat marraskuussa — sata kansanterveysasiantuntijaa vaatii harm reduction -mallin huomioimista WHO:n tupakka- ja nikotiinipolitiikassa

WHO:n yhdeksäs tupakkapuitesopimusta koskeva konferenssi (Conference of the Parties, COP9) käynnistyy ensi kuussa. Neuvotteluihin osallistuu myös Suomesta viisihenkinen valtuuskunta. Alkuperäisen tarkoituksensa mukaan WHO:n tupakkapuitesopimus koskee tupakoinnin torjuntaa, mutta viime vuosina sen piirissä on pyritty sääntelemään yhä tiukemmin — käytännössä perinteisiä savukkeita vastaavalla tavalla — myös erilaisia matalariskisiä vaihtoehtoja tupakoinnille (sähkösavukkeet, […]


ETHRA julkaisi laajan kyselytutkimuksen eurooppalaisista nikotiinituotteiden käyttäjistä — harm reduction -ajattelu vahvassa nousujohteessa Euroopassa

ETHRA:n lehdistötiedote 10.6.2021. Eurooppalainen kuluttajajärjestö ETHRA (European Tobacco Harm Reduction Advocates) julkaisi tänään eurooppalaisia nikotiinituotteiden käyttäjiä koskevan kyselytutkimuksen. Yli 35.000 eurooppalaista kattava tutkimus on ensimmäinen laatuaan. Tulokset kertovat harm reduction -ajattelun voimakkaasta kasvusta Euroopassa. Vuoden 2020 lopulla toteutussa kyselyssä kartoitettiin eri nikotiinituotteiden, kuten nuuskan ja sähkösavukkeiden, käyttöä Euroopassa. Kyselyssä tiedusteltiin […]


Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ja Englannin kansanterveyslaitos päivittivät sähkösavukekatsauksiaan 1

Sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos että Englannin kansanterveyslaitos (Public Health England) ovat julkaisseet tänä keväänä päivitykset sähkösavukekatsauksiinsa. Public Health Englandin (PHE) kohdalla kyse on alunperin vuonna 2015 ilmestyneen laajan sähkösavukeraportin vuotuisesta päivityksestä. [1]. Suomessa vastaavaa laaja-alaista tutkimuskatsausta aiheesta ei toistaiseksi ole ilmestynyt, mutta myös Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos on vastikään […]


Eurobarometri-tutkimus: Yhä useammat eurooppalaiset lopettaneet tupakoinnin sähkösavukkeiden avulla

Helmikuussa julkaistiin Eurobarometri-kyselytutkimus tupakkatuotteiden ja sähkösavukkeiden käytöstä EU-alueella ja Isossa-Britanniassa. Tutkimus toteutettiin viime vuoden elo-syyskuussa 15 vuotta täyttäneiden EU- ja brittikansalaisten keskuudessa. Kaikkiaan kyselyyn vastasi 28 228 eurooppalaista. Edellisen kerran aiheesta julkaistiin Eurobarometri-tutkimus kolme vuotta sitten, jolloin tupakoitsijoiden määrässä ei ollut tapahtunut muutosta vuoteen 2014 verrattuna. Uusimmassa raportissa tupakoinnin yleisyys […]


Lääkärilehden artikkeli sähkösavukkeiden terveysriskeistä vilisee virheitä ja antaa epäsuhtaisen käsityksen tutkimustiedosta — Vastine 1

Lääkärilehdessä julkaistiin 21.8.2020 sähkösavukkeiden terveysriskejä käsittelevä artikkeli (Terttu Harju—Miia Aro—Katja Riikonen—Tuula Vasankari: ”Sähkösavukkeiden terveyshaitat”). [1]. Artikkeli on monessa suhteessa harhaanjohtava. Se ei anna tasapuolista käsitystä asiaa koskevasta tutkimuskirjallisuudesta, minkä lisäksi siinä esiintyy lukuisia virheellisyyksiä. Koska artikkelin tarkempi läpikäyminen antaa tilaisuuden monipuoliseen katsaukseen sähkösavukkeiden mahdollisista hyödyistä ja haitoista, alla suorina lainauksina […]


Nikotiininuuskan suosio noussut koronaepidemian aikana — viranomaiset ihmeissään: tupakkaa korvataan nikotiinikorvaustuotteella 1

Viime viikkoina otsikoihin on noussut tupakattoman nuuskan, niin sanotun nikotiininuuskan, suosion kasvu kuluneen kevään aikana. Syyksi on arveltu nuuskan saatavuuden heikentymistä rajojen sulkeutumisen jälkeen. Suomessa tuote rinnastetaan nikotiinipurukumin ja -laastareiden kaltaisiin tupakkaa korvaaviin lääkevalmisteisiin. Tällä hetkellä Suomen markkinoilla on yksi myyntiluvallinen nikotiininuuskavalmiste, Zonnic, joka tätänykyä kuuluu British American Tobacco -tupakkayhtiön […]


Euroopanlaajuinen kuluttajajärjestö julkaisee manifestin miljoonien tupakoinnin lopettaneiden puolesta

● 21 yhdistystä 16:sta Euroopan maasta käsittävä kuluttajajärjestö European Tobacco Harm Reduction Advocates (ETHRA) julkaisi tänään kannanoton tupakointia haitattomampien nikotiinituotteiden käyttäjien oikeuksien puolesta. ● ETHRA peräänkuuluttaa päättäjiä tunnustamaan tupakoinnin haittojen vähentämisen eli tobacco harm reduction -mallin hyödyt terveyspoliittisena toimintatapana. ● Manifesti edustaa 27 miljoonaa ruohonjuuritason kuluttajaa ympäri Eurooppaa, jotka ovat […]


Tutkijat: Yhdysvaltojen keuhkotautitapauksista vaarallisen harhaanjohtavaa uutisointia — ongelma yleinen myös Suomessa

Yhdysvalloissa viime kesän lopulla äkillisesti puhjenneiden keuhkosairauksien aiheuttajana puhutaan medioissa usein yksioikoisesti ”sähkötupakasta”. Uutisointitavan ongelma on, että sairaustapausten syypää ei ole sähkötupakka — joka on pelkkä annosteluväline — vaan sairastumiset ovat alusta asti keskittyneet laittomilla huumemarkkinoilla levinneisiin huonolaatuisiin kannabisnesteisiin. Sairastumisten keskiössä ovat olleet erityisesti E-vitamiiniasetaatilla jatketut nesteseokset. Sen sijaan tavanomaisista, […]


Sähkösavukkeisiin liitetyt sairaustapaukset: suomalaisasiantuntijoilta ei vieläkään selvää varoitusta tärkeimmistä riskitekijöistä 4

Yhdysvalloista on kahden viikon ajan raportoitu lähes päivittäin höyryttelyyn liitettyjen keuhkosairaustapausten tutkinnoista. Kaikkia tapauksia ei vielä ole saatu selvitettyä, joten viranomaiset eivät voi vielä vahvistaa sairaustapausten kaikkia mahdollisia syitä. Käytännössä kaikki tähän mennessä vahvistettu näyttö kuitenkin keskittyy höyrystettäviin kannabistuotteisiin, ja etenkin laittomilla markkinoilla liikkuviin epäpuhtaisiin tuotteisiin. Erityisesti huomion keskiössä on ollut […]


Sähkösavukkeisiin yhdistetyt äkilliset keuhko-oireet eivät todennäköisimmin liity sähkötupakointiin lainkaan — syyksi vahvistumassa höyrystettävät laittomat huumeet

Kuluneen viikon aikana medioissa on uutisoitu laajalti Yhdysvalloissa esiintyneistä äkillisistä keuhko-oireista, jotka on yhdistetty jonkinlaisen höyrystimen käyttöön.  Suomessa aiheesta ovat kirjoittaneet Helsingin Sanomat, Ilta-Sanomat, Karjalainen ja Tekniikan Maailma. Jutut perustuvat pääsääntöisesti Washington Post -lehdessä ilmestyneeseen artikkeliin. Tähän mennessä ei ole ollut täyttä varmuutta, mikä kyseiset oireet on varsinaisesti aiheuttanut, sillä […]