Artikkelit


Uutiskatsaus / syys-lokakuu 2017

Journal of the American Medical Association -lehdessä julkaistu artikkeli Yhdysvaltojen elintarvike- ja lääkeviraston uudesta, sähkösavuke- ja harm reduction -myönteisestä linjasta. FDA’s Innovative Plan to Address the Enormous Toll of Smoking Warner, Kenneth E – Schroeder, Steven. JAMA. 8.9.2017. Kritiikkiä viimevuotiseen Surgeon General -raporttiin koskien nuorten sähkösavukkeiden käyttöä. Raportin asiasta antamasta huolestuttavasta […]


Tutkimus – Tupakoinnin vaihtaminen sähkösavukkeisiin voisi säästää jopa 6,6 miljoonaa yhdysvaltalaista ennenaikaiselta kuolemalta 1

Tuoreen tutkimuksen mukaan Yhdysvalloissa voitaisiin välttyä 6,6 miljoonalta ennenaikaiselta kuolemalta, jos tupakoitsijoita kannustettaisiin korvaamaan tupakointi sähkösavukkeilla seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tutkimuksessa arvioitiin sähkösavukkeiden väestötason vaikutuksia parhaimmillaan ja huonoimmillaan. Arvioinneissa huomioitiin muun muassa sähkösavukkeiden suhteelliset terveysriskit savukkeisiin nähden sekä sähkösavukkeiden tupakointia ja tupakkakokeiluja syrjäyttävä vaikutus eri todennäköisyyksillä laskettuna. Huomioon otettiin myös […]


Kouluterveyskysely 2017: Nuorten tupakointi jatkaa laskuaan vaihtoehtoisten tuotteiden käytön kasvun rinnalla 1

Viime viikolla julkaistiin tämänvuotisen nuorten kouluterveyskyselyn tulokset. Sen mukaan nuorison tupakointi jatkaa laskuaan kehityksen ollessa erityisen jyrkkää vuodesta 2010 lähtien. Vuosien 2010-2017 välillä peruskoulun kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisten ja lukiolaisten päivittäistupakointi on vähentynyt noin seitsemällä prosenttiyksiköllä kaikkiaan noin seitsemän prosentin 8.- ja 9. -luokkalaisista ja kolmen prosentin lukiolaisista tupakoidessa tätänykyä päivittäin. […]


Yhdysvaltalaistutkimukset: tupakoinnin lopettaminen yleisintä sähkösavukkeita käyttävien keskuudessa

Tuoreen yhdysvaltalaistutkimuksen mukaan sähkösavukkeita päivittäin käyttävät lopettavat tupakoinnin selvästi muita useammin. Sähkösavukkeiden päivittäiskäyttäjistä yli puolet oli lopettanut tupakoinnin viiden viime vuoden aikana verrattuna 28 prosenttiin niistä tupakoitsijoista, jotka eivät olleet käyttäneet sähkösavukkeita. Muut tupakoinnin lopettamisalttiuteen vaikuttavat tekijät kontrolloituna sähkösavukkeiden päivittäiskäyttäjät lopettivat tupakoinnin kolminkertaisella todennäköisyydellä verrattuna niihin, jotka eivät käyttäneet sähkösavukkeita. […]


VAPERS FINLAND RY:N LAUSUNTO VALTIOVARAINMINISTERIÖLLE HALLITUKSEN ESITYKSEEN TUPAKKAVERON MUUTTAMISESTA 2

Lausunnosta lyhyesti Hallitus kaavailee tupakkatuotteiden verotuksen korottamista neljässä erässä vuoden 2018 alusta heinäkuuhun 2019 mennessä. Vuoden alusta voimaantullut sähkösavukenesteiden valmistevero pysyisi kyseisellä aikavälillä nykyisellä tasollaan (0,30€/ml). Vapers Finland ry ottaa kantaa vain sähkösavukkeissa käytettäviä nesteitä koskevaan verotukseen. Yhdistys esittää sähkösavukenesteiden valmisteveron uudelleenarviointia ja kohtuullistamista sähkösavukkeiden mahdollisia hyöty- ja haittavaikutuksia koskevan […]


Tutkimus: E-savukkeiden käyttäjillä merkittävästi pienempi syöpäriski kuin tupakoijilla 1

Journal of Tobacco Controlin 4.8.2017 julkaisemassa tutkimuksessa tutkittiin sähkösavukkeiden höyryn syöpää aiheuttavien kemikaalien määriä ja niiden vaikutusta syöpäriskiin. Tutkimus toteutettiin vertailemalla julkaistuja kemiallisia analyyseja ja niihin liittyviä hengitysriskejä. Eliniän syöpäriski laskettiin vastaavasti keskiarvoisista päiväkulutuksista. Iso-Britanniassa St. Andrewsin yliopistolla tohtori William E. Stephensin tekemässä tutkimuksessa todettiin sähkösavukkeiden höyryn sisältävän syöpää aiheuttavia […]


Tutkimus: Sähkösavukkeita kokeilevat kokeilevat todennäköisemmin myös tavallisia savukkeita – mutta mitä se kertoo sähkösavukkeiden vaikutuksesta tupakointiin?

Viime viikolla Yle uutisoi JAMA Pediatrics -lehdessä julkaistusta tutkimuksesta, jonka mukaan sähkösavukkeita kokeilleet saattavat aloittaa muita todennäköisemmin myös varsinaisen tupakoinnin. Tutkimuksessa analysoitiin yhdeksän tutkimuksen aineistot, jotka koostuivat 17 000:n 14-30-vuotiaan seurantatiedoista. ”Analyysin perusteella sähkötupakkaa kokeilleista tai käyttävistä noin 30 prosenttia aloitti tupakoinnin seurantojen aikana, kun samoin kävi vain kahdeksalle prosentille […]


VAPERS FINLAND RY HAKEE YHDISTYKSEEN AKTIIVITOIMIJOITA

Vapers Finland ry on vuodesta 2015 toiminut yhdistys höyryttelijän asialla. Yhdistys välittää ja kääntää suomeksi sähkösavukkeita koskevaa uutis- ja tutkimustietoa sekä pyrkii vaikuttamaan sähkösavukkeita koskevaan lainsäädäntöön. Olemme olleet asian tiimoilta yhteydessä eri medioihin ja terveystoimijoihin, mm. toimittaen uuteen tupakkalakiin liittyen lausunnot sosiaali- ja terveysministeriölle, eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle, valtiovarainministeriölle ja […]


Sähkösavukkeet eivät koukuta nuoria tupakka- tai nikotiiniriippuvuuteen, osoittavat tuoreet tutkimukset

Viime kuukausien aikana on ilmestynyt kolme uutta tutkimusta, jotka vastaavat kolmeen sähkösavukkeiden ns. porttivaikutusta koskevaan avainkysymykseen. Missä määrin sähkösavukkeet koukuttavat tupakoimattomia nuoria sähkösavukkeiden säännölliseen käyttöön ja sitä kautta mahdollisesti myös nikotiiniriippuvuuteen? Lisääkö sähkösavukkeiden käytön yleistyminen myös tupakoinnin yleistä hyväksyttävyyttä? Muodostavatko sähkösavukkeet nuorille uuden väylän tupakointiin? Ensimmäiseen kysymykseen vastaa Nicotine & Tobacco Research […]


Suhteellisuudentajua sähkösavukkeiden sydänriskeihin

Suomen medioissa on viime viikkoina uutisoitu taajaan sähkösavukkeiden mahdollisista sydänriskeistä (ks. esim. täältä ja täältä). Kyse on helmikuun alussa ilmestyneestä kalifornialaistutkimuksesta, jossa verrattiin sähkösavukkeita käyttävien sydäntoimintaa ei-höyryttelevään verrokkiryhmään. Testattavana oli 19 tupakoimatonta ja höyryttelemätöntä ja 23 (joidenkin lähteiden mukaan 16) vähintään vuoden sähkösavukkeita käyttänyttä henkilöä. Sähkösavukkeita käyttäneiden ryhmässä havaittiin jonkinasteisia […]


Tutkimus sähkösavukkeista elimistöön päätyvistä haitta-aineista – pitkäaikaiskäytön riskit vertautuvat nikotiinikorvaustuotteisiin 1

Annals of Internal Medicine -lehdessä tässä kuussa julkaistun tutkimuksen mukaan sähkösavukkeet sisältävät huomattavasti tavallisia savukkeita vähemmän haitallisia aineita. Tutkijat havaitsivat, että entisillä tupakoitsijoilla, jotka olivat siirtyneet tupakoinnista sähkösavukkeisiin tai nikotiinikorvaustuotteisiin (nikotiinipurukumit, -laastarit jne.) vähintään puoli vuotta aiemmin, oli elimistössään huomattavasti vähemmän syöpää aiheuttavia aineita ja muita haitallisia kemikaaleja kuin edelleen […]


Mitä Syöpäyhdistykseltä jäi sanomatta? – Täydentävää tutkimustietoa ylilääkäri Eeva Ollilan haastatteluun Ylen Akuutti-ohjelmassa

Ylen Akuutti-ohjelmassa haastateltiin taannoin sähkösavukkeiden tiimoilta Suomen Syöpäyhdistyksen ylilääkäri Eeva Ollilaa, mistä julkaistiin myös juttu Ylen sivuilla. Koska haastattelusta jäi puuttumaan monia keskeisiä sähkösavukkeiden käyttäjäkuntaa, terveysvaikutuksia ja tehokkuutta tupakoinnin lopettamisessa koskevia tietoja, alla keskeisimmät kohdat haastattelusta täydentävällä tutkimustiedolla varustettuna (haastatteluosiot sisennettynä ja kursivoituna). Sähkötupakan haitat vasta selviämässä Sähkötupakan höyryttelystä on […]


Suomalaistutkimus: sähkösavukkeiden säännöllinen käyttö nuorten keskuudessa harvinaista ja keskittyy tupakoiviin 2

International Journal of Environmental Research and Public Health -lehdessä julkaistiin vastikään suomalaistutkimus, jossa kartoitettiin sähkösavukkeiden käyttöä ja siihen liittyviä tekijöitä 12-18 -vuotiaiden keskuudessa. Tutkimusaineistona oli kaksi vuosina 2013 ja 2015 toteutettua kansallista kyselytutkimusta, joihin vastasi yhteensä 10 233 nuorta (3535 vuonna 2013 ja 6698 vuonna 2015). Tutkimuksen mukaan sähkösavukkeita kokeilleiden […]


Uuden tupakkalain vaikutukset höyryttelyyn: tilaaminen, matkustajatuonti ja höyryttelykiellot. 4

Uusi tupakkalaki: ALKAEN 15.8.2016: Tilaaminen: -Suomalaisilta nettisivustoilta (yritys rekisteröity Suomeen) ei saa tilata sähkösavukkeita tai niiden osia (esim. atopäitä) eikä nikotiininesteitä. Nikotiinittomia e-nesteitä, makutiivisteitä, pohjia, lankoja, pumpuleita jne. saa edelleen tilata. Lankojen ja pumpulien osalta tilaaminen saattaa olla kiellettyä jos tuotteen nimestä tai pakkauksesta voi päätellä sen olevan tarkoitettu höyryttelyyn, eli […]


Helsingin Sanomat oikaisi sähkösavukeuutisointiaan

Helsingin Sanomissa uutisoitiin maanantaina, että ”Päivittäin sähkötupakkaa polttaa 3,5 prosenttia suomalaisista 18-vuotiaista pojista ja 1,2 prosenttia 16-vuotiaista pojista. Yhdysvalloissa niin tekee 16 prosenttia 14–18-vuotiaista.” (Päivi Repo: Sähkötupakka on terveysriski, Yhdysvallat varoittaa – suosio kasvoi nuorten keskuudessa 900 prosenttia, HS/Kotimaa, 12.12.2016). Lähteenä käytetyssä Surgeon General -raportissa mainittu 16%:n käyttäjämäärä ei kuitenkaan koske sähkösavukkeiden […]


Oikaisupyyntö Savon Sanomille pääkirjoituksesta ”Sähkösavuke ei ole tupakkaa kummempi” 4

Oikaisupyyntö koskien pääkirjoitustanne ”Sähkösavuke ei ole tupakkaa kummempi” (05.12.2016) Pääkirjoituksessanne väitetään, että sähkösavukkeiden terveysriskit vastaavat tupakointia, joten tupakoitsijoiden on hyödytöntä vaihtaa tupakasta sähkösavukkeisiin: ”Sähkösavuke ei ole tupakkaa kummempi” ”Jos joku asia vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, se ei ole totta” ”Tiivistäen tutkimustulos on, että sähkösavuke ei ole tupakkaa kummempi” ”Uutinen […]


Lausunto hallituksen esityksestä Eduskunnalle laiksi tupakkalain muuttamiseksi (he 219/2016)

Yhdistyksen asiantuntijalausunto Sosiaali- ja terveysvaliokunnalle koskien Hallituksen Esitystä 216 / 2016, joka on valiokunnan käsittelyssä 7.12.2016. Sähkösavukelaitteissa käytettävien säiliöiden tilavuutta koskevat rajoitukset (24§) Kyseisen rajoituksen säätämisessä on puutteellisesti tarkasteltu sen oikeasuhtaisuutta ja tarkoituksenmukaisuutta. Rajoituksen tarkoituksena on estää hengenvaarallisen nikotiiniyliannostuksen saantia suun kautta nautittuna. Lähtökohtaisesti suun kautta annostellun nikotiiniannoksen hengenvaarallisuus on kuitenkin […]


Lausunto tupakkalain muutosesityksestä 2

Sosiaali- ja terveysministeriö julkisti 26.8.2016 muutosesityksen 15.8. voimaantulleeseen tupakkalakiin. Pääasialliset muutokset koskevat savuttomien tupakkatuotteiden määritelmää ja sähkösavukkeissa käytettävien säiliöiden enimmäistilavuutta. Muutosesityksen mukaan savuttomien tupakkatuotteiden myynnin ja maahantuonnin kiellot rajattaisiin Euroopan komission päätöksen mukaisesti koskemaan nimenomaisesti purutupakkaa, nenänuuskaa ja suussa käytettäväksi tarkoitettua tupakkaa. Elokuussa voimaan astuneessa laissa rajoitukset koskivat edellä mainittujen lisäksi yleispätevästi […]


Sähkösavukkeista on apua tupakoinnin lopettamisessa 1

Kansainvälinen tutkimusjärjestö Cochrane on päivittänyt arvionsa sähkösavukkeista ja tällä kertaa tarkasteli lopettamisen lisäksi myös sivuvaikutuksia. Arvioinnin johtopäätös on selkeä: ”Sähkösavukkeet voivat auttaa tupakoitsijoita lopettamaan tupakoinnin, eivätkä mukana olleet tutkimukset löytäneet yhtään merkittäviä sivuvaikutuksia liittyen käyttöön kahteen vuoteen asti.” Satunnaistettujen vertailutkimuksien vähyydestä johtuen arviossa ei voitu todeta onko sähkösavuke tehokkaampi lopetuskeino kuin […]


Oikaisupyyntö Ilta-Sanomien tupakkalakiartikkeliin 2

PÄIVITYS: Ilta-Sanomat on 15.8.2016 klo 19.00 lisännyt artikkelinsa loppuun: ”Uutista korjattu kello 19.00: Kohtia 2, 4, 6 ja 10 muotoiltu uudestaan.” Hei! Huomauttaisin muutamasta asiavirheestä julkaisemassanne artikkelissa tupakkalaista http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/art-2000001240074.html: ”Tupakkatuotedirektiivissä ei Haran mukaan ole mitään valmista listaa siitä, millaisia tunnusomaiset maut ovat. Jos tupakkayhtiön kanssa tulee epäselvyyttä siitä, onko jokin […]